Sain joululahjaksi kauan himoitsemani Marimekon Siirtolapuutarhakuosiset petivaatteet. Kun ne ensin käyttöönottopestiin ja sijattiin makkarin vuoteeseen, tuli samalla innostuksella kaiveltua samaa kangasta kaapinkätköistä olkkariinkin asti. Pönttöuuniin viereen tuotu riippukeinu on meidän olkkarin suosituin paikka. Ihmekös tuo, että siinä viihtyy niin kaksi, kuin nelijalkaisetkin. Pönttöuunin antama lämpö on ihan omaa laatuaan.

Kynttilöitä rakastavana poltellaan niitä joka päivä ja olen kyllän saanut saman innostuksen tartutettua meidän perheen muuhunkin naisväkeen. Ei meillä aamupalaakaan voi syödä viikonloppuna, jos kynttilät ei ole palamassa. Tästä pitää huolen lapsista kolme nuorinta.

Sävyihin sopivat Mariskoolit ovat löytäneet tiensä niin makkariin, kuin olohuoneeseenkin.

Me ollaan koukuttuneita aamuisin tuorepuuroon ja se näkyy sattumoisin sopivan samalla hyvin lempparisävyihin. Tosin tässä voisi pikkuhiljaa alkaa miettimään pääsiäisen sävyjä ja sisustusjuttujakin, mutta ehkä mennään vielä hetki näillä sävyillä.

Ja viimeisimpänä kuvana vielä otos makkarista. Tehtiin sinne muuten aika iso remontti tässä muutama vuosi takaperin ja siitä tuli omasta mielestä varsin onnistunut lopputulos. Voisin sitä kuvaillakin tässä lähipäivinä. Värit, lattiat ja seinät tehtiin uudelleen ja nyt siitä tuli kovinkin viihtyisä ja raikas edelliseen mustaan versioon verrattuna. Mulla olisi oikeesti ihan miljoona ja kaksi aihetta, josta voisin ja haluaisin tänne teille kirjoittaa, mutta katsotaan miten homma lähtee tästä käyntiin. Aikaisemmin kirjoittamiakin, lähes valmiiksi kirjoitettuja juttuja oli peräti 114 julkaisematta. Ehkä mä nyt tästä lähtien kirjoitan vain, mitä heti meinaan julkaista. Jos nyt ei enään päivittäin, mutta jos edes viikoittain edes jotain. Saapa nähdä.

Mukavaa maaliskuista viikkoa. Kovaa vauhtia mennään jo kevättä kohti.

Villasiat, karvapossut, lammaspossut, mangalitzat! Rakkaille (kärsä)lapsille löytyy monen monta nimeä. Kerron tässä nyt yleisesti mangalitzasta ja meidän tilan tavoista kasvattaa näitä karvapalleroita.

Mangalitsat ovat lähes 300 vuotta vanha kahden kesyrodun ja villisian risteytys. Alkujaan rotu on kotoisin Unkarista, ajalta ennen lämmitettyjä sikaloita. Silloin eläinten tuli kestää vaihtelevat ja ankaratkin olosuhteet. Alunperin mangalitza jalostettiin Habsburgin hoville herrojen herkutteluun. Pikkuhiljaa sen maku sai mainetta ja kunniaa ja se yleistyi koko Eurooppaassa. Kuitenkin 1970-luvulla jalostettujen vähärasvaisempien maatiaispossujen vallatessa sikatuotannon, meinasi mangalitzakannat ehtyä olemattomiin. Kannan vahvistamistoimet saivat aikaan sen, että nykyään mangalitzaa kasvatetaan ympäri maailmaa. Eikä suotta! Sen lihan maku on aivan omaa luokkaansa ja sitä löytyykin useiden huippuravintoloiden listalta. Suomessa kasvattajia on jo useita, joten lihaa on tarjolla ympäri Suomea.

Siperiassa asuu tänäkin päivänä mangalitzoja karujenkin säävaihteluiden armoilla, jossa pakkanen voi kiriä talvella -50 asteeseen. Paksu turkki ja selässä oleva laardikerros vahvovat sitä mukaan, millaisissa oloissa ja kuinka pitkään siat elävät. Laardi on kyllä tämän sikarodun "se juttu." Rasvatonta mangalitsaa ei olekkaan.

Villapossuilla tulee olla eristetyt kopit talven viimoja ja kesähelteitä varten. Vaikka he saavat  itse valita, mihin päänsä kellistävät, useimmiten possut nukkuvat kaverin kanssa taivasalla pahnakasassa kylkikyljessä. Kesähelteillä viilennystä haetaan monta kertaa päivässä mutakylvyistä.

Possuista oikein näkee, miten ihanaa ja virkistävää on rypeä kylvyssä. Silmät kiinni nauttivat viileän mudan tekemästä suojakerroksesta. Jos joskus kylpy pääsee kuivumaan, istumat nämä sitten vuorotellen vesiastiassa.

Mangalitsan kasvunopeus on huomattavasti hitaanpaa tavalliseen possuun verrattaessa. Se on myös harvoja sikarotuja, jonka lihalla on kyky marmoroitua. Myös pitkä kasvatusaika vaikuttaa marmoroitumiseen, mikä tekee lihasta suussa sulavaa. Rotua kasvatetaan 1,5-2 vuotiaiksi, kun normaali vaaleanpunainen tavanomainen sika roikkuu kinturissa jo alle puolivuotiaana.

Ravintona on pääasiassa heinä, kokoviljasäilörehu ja ohrasta -ja herneestä valmistettu puuro. Mitään teollista ravintoa ei näille syötetä, kivennäisiä lukuun ottamatta. Siinä myös yksi syy, miksi nämä eivät haise laisinkaan. Meillä siat asuvat ihan pihapiirissä, mutta hajuhaittoja ei ole minkäänlaisia.

Kesät mangalitzat ovat laitumella nauttien tuoreesta vihantaviljasta. Meillä kauran ja ohran lisäksi laitumelle kylvetään rehuhernettä, apilaa ja virnaa. Aika maistuvaa settiä possuille, sanon minä.

Mangalitsat ovat osoittautuneet tosi ystävällisiksi ja seurallisiksi. Lapset touhuavat meillä possujen kanssa lähes päivittäin ja nämä ovat tottuneet jo vuorokauden ikäisistä saakka ihmiseen. 

Mikäs sen mukavampi paikka ottaa nokoset kuin rapsutuksesta nauttien.

 Vaikka mangalitzat ovat osoittautuneet super kilteiksi ja ystävällisiksi, Meillä onkin tässä viime vuoden aikana käynyt lukuisia rapsuttelijoita possuja hoitamassa. Ja lähes kaikkihan näihin rakastuu. Viimeistään silloin, kun pääsee lihaa maistamaan.

Jouko-karjun aitaukseen ei lapsilla ole asiaa. Vaikka Jouko leppoinen onkin, saattaa karju olla välillä hieman "tuulella käyvä." Sillä on myös isot ja terävät torahampaat, jotka vahingossakin voivat saada isonkin haavan aikaan. Karjut ovat yleensä yksineläjiä, mutta meillä karjun seurapoikana on ollut alusta asti leikkopoika Kosti.

Jouko-karju

Seurapoika Kosti

Ja sitten ne ihanat pikkuporsaat. Oi sitä iloa, kun possuja syntyy kesällä. Porsiminen onkin ainut ajankohta, jonka emakot viettävät sisätiloissa. Muutaman viikon ikäisen katraan kanssa ne pääsevät jatkamaan tonkimista ja ulkoilua ulkotarhaan. Emakot porsivat meillä kerran vuoteen, vaikka parikin kertaa se olisi mahdollista. Kun porsiminen tapahtuu vain kerran vuoteen, emakot ehtivät hyvin toipua imetyksen aihauttamasta rasituksesta ennen seuraavaa astutusta. Kerralla syntyy keskimäärin 7-10 porsasta. Yli kymmenen porsaan pahnueessa kokoero pienimpien ja isoimpien yksilöiden kohdalla voi olla isokin. Isojen pahnueidenhan pienimmät rääpäleet eivät välttämättä ole elinkelpoisia, mutta ollemme saaneet muutaman pikkuisen yksilön säilymään hengissä ensimmäisten päivien jatkuvan valvonnan ja pipetillä annettavan lisäruokinnan avulla. Aluksi syötävä maitomäärä oli vain 2 ml, mutta äkkiä vatsalaukku siitä venyi ja maitomäärä nousi muutamissa viikoissa pariin desilitraan.

Mangalitzat porsivat vapaana, mikä on eläimen kannalta ehdottomasti hyvä asia. Kokeneet emot osaavat katsella pienet nokosille kaivautuneet porsaat kuivikeolkien seasta liiskaamatta niitä alleen. Tosin joskus vahinkokin voi käydä, mutta onneksi tosi harvoin. Emakot imettävät porsaita usein, mutta kerralla juomahetki kestää vain muutaman kymmenen sekunnin ajan.

Maito on rasvaista ja energiarikasta. Porsaat tuplaavat painonsa nopeasti.

Emakot imettävät porsaita reilun parin kuukauden ajan, jonka jälkeen porsaat vieroitetaan omaan aitaukseensa. Jo viikon ikäisestä asti ne syövät viljasta tehtyä puuroa ja alkavat maistelemaan pikkuhiljaa heinää. Vieroitusikäisinä ne ovat jo monipuolisia syömäreitä, jotka hyödyntävät myös kaiken puutarhasta ylijäävän hedelmä - ja vihannessadon.

Normaalisti urospuoliset possut salvetaan, eli poistetaan kivekset 4-7 vuorokauden ikäisinä kotikonstein kipulääkkeen voimin. Koska meistä kumpikaan ei pysty/halua toimenpidettä toteuttaa, meillä salvamisen on hoitanut eläinlääkäri possujen ollessa reilun kuukauden vanhoja. Näin ollen ne nukutetaan operaation ajaksi ja kivunlievityksestä huolehditaan tehokkaasti. Enkä edes luottaisi asiassa omaan osaamiseeni ja kauhulla saisi ajatella, onko jollekin jäänyt piilokives tai operaatio olisi muutoin epäonnistunut. Voitte kuvitella, mitä merkitsisi yksi suvunjatkamiskykyinen karju 16 tyttöpossun aitauksessa... Siitähän seuraisi sukusiitos ja paljon sukusiittoisia porsaita. Ei hyvä.

Kun kuitenkin tyttöpossut tulevat  jossain vaiheessa kiimaan niin kastroiduilla karjuilla, eli leikkopossuilla riittää hupia. Kärsäthän näillä toimii, vaikka suvunjatkamiskyky onkin poistettu.

Mangalitzanliha on erityisen herkullista, ihan erilaista, kuin tavallisen possun liha. Jatkossa tulen kirjoittelemaan tänne mangalitzareseptejä, muutakin tekstiä possuista ja meidän farmin tapahtumista ja muistakin eläimistä.

Jos kysyttävää ilmenee, niin vastaan mielelläni parhaan taitoni mukaan.  Kerron possuista lähiaikoina lisää, joten jos aihe kiinnostaa kannattaa pysyä kanavalla.

Meiltä myös lähiviikkoina saatavilla mangalitzanlihaa, joten jos Karstula on kohtuu matkan päässä ja haluatte maistaa eettisesti ja vapaana kasvanutta, rakkaudella rapsuteltua ja maukasta mangalitzapossunlihaa, kannattaa olla yhteydessä! Varauksia otetaan jo vastaan.

Myös jos oman possun hankinta on haaveissa, meiltä saattaisi löytyä tarpeisiisi kivat ja kesyt possukaverit.

Terkuin Töyrälän tilan väki. Meidät tavoittaa numerosta  040-7310981/ Soikku

Tässä on muutama vuosi vierähtänyt, kun tänne blogin puolelle on viimeksi tullut mitään kirjoitettua. Viestejäkin tullut vanhoihin postauksiin lukemattomia, mutta vastailen niihin kun sopivasti aikaa jostain siunaantuu. Täällä sitä edelleen porskutetaan karjaa ja lapsikatrasta kasvattaen, muutama lisävuosi mittariin vain vaivihkaa lisääntynyt. Meidän pieninkin kaksikkokin on jo neljä ja puoli vuotiaita, huh.

Kirjoittelu tänne vuodatukseen on käynyt useammankin kerran mielessä, mutta aina jäänyt vaiheeseen aikaansaamattomuuden tai ajanpuutteen vuoksi. Mutta jospa nyt tämä tästä lähtisi jonkinlaiseen alkuun näin kevään korvalla. Tosin pakkasta aamulla näytti olevan rapeat -31 astetta, eikä kovin keväiseltä tuntunut auringonpaisteesta huolimatta. Mutta ilokseni meillä on nyt loma, joten aamulla sai kääntää kylkeä, kun lomittaja hoiti naudat ja possut. Possut? Kyllä, meillä on ollut tässä jo muutaman vuoden ajan pihvinautojen lisäksi karvapossuja, eli mangalitzoja. Ihan huippu tyyppejä, joista kirjoittelen teille ihan oman postauksensa. Pari kuvaa pitää laittaa toki jo nähtäväksi. Onko teille mangalitzat ennestään tuttuja?

Me ollaan koko sakki ihan rakastuneita näihin ympärivuotisesti ulkona asuviin, karvaisiin possuihin.

Ihania ovat nämä puolivuotiaat, mutta arvatkaapa vain, mitä suloisuuden huipentumia on vuorokauden ikäiset possuvauvat?

Aika paljon on tullut kehiteltyä uusia ruokareseptejä, joita haluaisin teille laittaa jakoon. Niin nautaa, possua, kuin vegejuttujakin tiedossa, eli jokaiselle innokkaalle kotikokille jotakin.

Mukavaa talvipäivää kaikille tänne blogiin eksyneille.

Terkuin, Soikku

 

Tänne blogiin kirjoittelulle ei ole ollut enään aikoihin aikaa, mutta nykyisin meidän kuulumisia voi seurata instagramin puolelta. :) Paljon on tullut nyt laitettua reilu viikko sitten alkaneesta poikimakaudesta juttua, kuvia ja videoita ja toki kaikesta muustakin, mitä nyt päivisin täälä säädetään ja on muuten mielen päällä. Pienin kaksikko pitää minut kovin kiireisenä ja insta on niin nopea ja helppo käyttöinen heti sopivan raon tullen ilman kuvien käsittelyjä, lataamisia jne. Mutta kyllä vielä josks olisi tarkoitus palata tännekin sivustolle.

Vanhoihin postauksiin näyttää olevan tullut kommentteja ja kysymyksiä runsain mitoin. Lupaan palata niihin heti vastailemaan, kun joku päivä on sopiva hetki.

Aurinkoista kevättä jokaiselle ja ai että miten ihanaa, kun lumet sulaa ja kesä tulee kirjaimellisesti kohisten!

https://www.instagram.com/soikkulampi/

 

Heipparallaa piiiiitkästä aikaa. Viime kirjoituksesta on hujahtanut jo useampi viikko, hups. Niinkuin varmaan huomaatte, meinaa kirjoitteluinto tänne olla hieman kadoksissa juuri nyt. Mutta, mutta muutamaan kertaan olen lomapostausta tässä kirjoitellut, mitä muilta hommilta olen ehtinyt ja tässä kuvia ja tekstiäkin melkoisen vaiherikkaasta lomasta.

Vasta sunnuntainahan päästiin reissuun, kun teurasauto kävi hakemassa lehmämammoja viimeiselle matkalleen. Sinne meni ihanaiset, valkopäiset sisarukset Aurinko ja Euroviisu. Myös lehmäksi ylifiksu, mutta ärhäkkäluontoinen Amaranth ja musta nuorempaa sukupolvea edustava Justiina. Olihan se haikeaa ja vaikeaa niitä autoon saattaa, mutta kuuluu tähän karjanpidon varjopuoliin. Vielä 5 tai 6 emoa minun pitäisi laumasta osata karsia pois ja vaikeaa on valintoja poistettavista tehdä. Taidetaan turvautua eläinlääkärin apuun ja vilkaista onko ketään sattunut jäämään tyhjiksi astutuksista. Mutta nyt loma-asiaa...

Sunnuntaina pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja suunnattiin Nokialle siskon perheen hoteisiin yhdeksi yöksi. Maanantaina kurvailtiin Vantaalle Jumbon ja Flamingon välittömässä läheisyydessä olevaan Holiday in- hotelliin, joka toimi majapaikkana kolmen päivän ajan.

Ystäväperhe oli jo etukäteen lomailemassa samassa osoitteessa, mikä tiesi mukavaa seuraa niin lapsille kuin aikuisillekin. Flamingon aalloissa lilluttiin porukalla ja iltasella nautittiin ravintolan antimista. Erityisen speciaalia oli viettää ystävän kanssa kahdestaan pieni yöllinen (lapsivapaa!) hetki hotellin ravintolassa suklaakakkua herkutellen. Alkaa meinaan noiden taaperoiden kanssa elämä olla sen verran hektistä, että pieni lapsivapaa hetki silloin tällöin on ihan paikallaan. Ja kun sen saa viettää rakkaan ystävän kanssa, niin aina parempi.

Tiistaina aamuisen shoppailukierroksen jälkeen sanottiin ystäville heipat ja siskoni perhe eli lasten serkut saapuivat vuorostaan Flamingoon. Uimista, shoppailua ja syömistä. Keilaamassakin lapset kävivät. Ja kaksi pienintä pääsivät myös kylpylän poreisiin polskuttelemaan. Ihania muistoja ja kameraakin käytin allasosastolla ikuistamassa typyjen ekan kylpyläkäynnin.  

Rousku

Joskus alkuvuodesta käytiin viimeksi Flamingossa ja saman norsun kärsän päällä kuvattiin silloinkin Rinkula.

Siinä saa olla silmät selässäkin, kun tämän revohkan kanssa lähtee pulikoimaan. Meinaa kädet loppua kesken, vaikka aikuisia olisi useanpikin mukana.

Melkein koko revohka kuvassa...

Keskiviikkona lähdettiin katsomaan kotipuolen ystävän vinkistä Koiramäen Pajutallille. Ihana, ihana paikka. Lapsille ei oltu kerrottu etukäteen, että kotikulmilta samainen ystäväperhe tulisi yllätyksenä paikan päälle ja ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset. Itseasiassa koko reissun parhaat ostokset tein juurikin pajutallin valikoimista. Ja ekat joululahjat kääräisin pakettiin aattoiltaa odottamaan.  Onko teistä lukijoista kuinka moni käynyt täällä?

Syyskausi oli loppumaisillaan ja Pajutalli alkoi valmistautumaan pikkuhiljaa jouluun.

Eläimiä oli jos jonkinmoisia...

Lapset hullaantuivat namuvalikoimista

Ja minä sekosin viimeistään kahvilan yhteydessä olevasta myymälästä.

Kaveruksia kotipuolesta. <3

Upean pajutallin jälkeen mentiin ystävien opastuksella  Helsinki- Vantaan lentokentän kiitoradan päissä olevalle kalliolle katsomaan laskeutuvia lentokoneita. Aika vaikuttavaa oli ja luultavasti lentäjien puseronliepeistä roikkuvista nimikylteistä olisi voinut lukea nimet, jos olisi ollut mukana hieman parempi putki kameraan. Flamingossa tulee vuosittain käytyä lomailemassa pariin otteeseen ja nyt tiedetään minne suunnataan jatkossakin hotellin ja kauppakeskuksen ulkopuolelle pyörimään.

Joltain nettisivulta oli nähtävissä minkä maalainen lentokone on laskeutumassa ja mistä päin se on tulossa. Tuonne joskus picnikille!

Täälä olisi voinut viettää aikaa pidempäänkin, mutta oli heitettävä heipat hetkeksi ja käytävä vielä kylpylässä lillumassa ennen seuraavaa etappia.

Lentsikoiden laskeutumisesta haltioituneena kurvaus takaisin Flamingoon ja vielä vikkelästi viimeiselle uintikierrokselle lähti miehet lasten kanssa. Itse skippasin uinnin vauvojen kanssa ja mentiin siskoni nimpparilounaalle Amarilloon shoppailukierroksen päätteeksi. Reissun parhaat safkat oli kyllä ehdottomasti sielä. Tositositosi pitkästä aikaa oltiin missään kahdestaan ja kivaa oli. <3 Tai no toki pienimmät oli mukana, mutta niitä ei nyt laskettu.

Kaksi pienintä seuralaista vain naureskelivat syöttötuoleissaan vesimeloonia ja kurkkuja järsien. Jumbon laajasta valikoimista tuli tehtyä kivoja lastenvaatelöytöjä, vaikka järki sanoo, ettei yhtään vaatetta olisi tarvittukkaan. No vaatehullu, mikä vaatehullu.  Ja mukavasti muutaman joululahjahankinnan sain ostettua lapsilta piilossa puukinkonttiin. Ai ai, sieltä se joulu lähestyy jo vauhdilla! Tässä vaiheessa lomaa oli kolmen päivän lillumisen jälkeen oli aika heittää hyvästit Jumbolle ja Flamingolle.

Päivä oli taittunut jo illan puoleen, kun kurvattiin vielä koko porukan voimin Linnanmäelle Valokarnevaaleihin. Oli kyllä hienosti toteutettu koko juttu ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Tuli ihan sellainen fiilis, kuin olisi ollut jossain kotimaanrajojen ulkopuolella. Kummitustalon luona taisi olla ilmeistä päätellen aika jännät paikat lapsiröykkiöllä.

Upeita valoefektejä joka puolella

Porukkaa oli paikalla runsain mitoin, niinkuin oleettaa saattoikin.

Rannekkeita ei kukaan ollut innokas ottamaan, mutta muutama hurjapää kävi 75 metrin korkeudesta vapaalla pudotuksella alas rytisevää Kingiä testaamassa. Tähän minua ei saisi kirveelläkään, vaikka kuulemma on tosi hyvä laite. Käytiin kesällä Power Parkissa ja tämä oli isännälle kaikista mieluisin laite sieläkin... Maisemat kuulemma ovat vallan mahtavat. Uskotaan, uskotaan.

Serkukset. <3

Onko nämä syysloman aikaiset valokarnevaalit kuinka monelle tutut?

Kun valoja oli tarpeeksi ihasteltu ja väenpaljoudessa pyöritty, oli aika pakkautua autoon kohti Nokiaa. Joskus yhden jälkeen yöllä oltiin perillä ja kirjaimellisesti kaaduttiin sänkyihin... Ihana, vaikkakin rankemman puoleinen reissu pääkaupunkiseudellu oli takana ja Nukkumatti vei meidät kaikki välittömästi mennessään.

Torstaina päätettiin pitää välipäivä ihmisruuhkista ja vietettiin päivä siskonperheen kanssa. Pyysin, että veisivät meidät johonkin superkauniiseen metsään ja sitä saatiin, mitä tilattiin. Oi voi, kyllä sielu lepäsi, vaikka me aikuiset oltiin varauduttu hieman liian kevyin varustein viileään syysilmaan. 

Kännykän kuvissa metsän upeus ei pääse oikeuksiinsa... Kaarnalaivoja rakentui vauhdilla.

Onneksi järkkärillekin taltioitui muutama otos... Metsänvartijana toiminut kääpiösnautseri Elli. Lehtikään ei puusta pääse tipahtamaan sen huomaamatta.

Sieniä tuola riitti jos jonkinlaisia.

Pojilla olikin ihan omat touhut ja leikit.

Metsäretkeltä lähdettiin isännän ja pienten kanssa hieman etuajassa pois toisten jäädessä vielä täyttämään sieniämpärit kukkupäisiksi. Tästä riemusta pienimmät eivät tienneet mitään, sillä molemmat nukkuivat reippaat neljän tunnin nokoset raittiissa ulkoilmassa.

Illalla lähdettiin vielä kyläilemään lapsuuden aikaisen ystävän perheen luona katsomassa heidän uutta, rempattua kotiaan, mikä näytti varsin hyvältä. Lapset löysivät yhteisen sävelen välittömästi ja jokaiselle riitti kaveria.

Hilda ja Hulda ihastuivat ystävän Elsa pupuun, jota minäkin lievästä kanikammosta huolimatta uskaltauduin pitämään sylissä.  Olihan hän aika ihana tapaus. Kello taisi ylittää jo ilta kymmenen rajan, kun pakkauduttiin jälleen autoon ja luikittiin nukkumaan siskon luokse. Kiitos vielä V:t, oli ihana käydä ja tullaan toistekkin.

Perjantaina aamupäivällä vuorossa oli Idea parkin yläkerrassa sijaitseva Fun Park. Tämä oli lasten syysloman ykköstoive, jota piti päästä serkkujen kanssa toteuttamaan.

Kummitädit vei pikkuisia kuin viimeistä päivää ja arvata saattaa, että muutaman tunnin jälkeen tuli hyytyminen.

Sitten oli isompien vuoro hurvitella. Lasersota taisi viedä pisimmän korren Funparkin viihdykkeistä, vaikka muillekin vempeleille riitti käyttöä.

Isi-ihmisetkin innostuivat hurvittelemaan!

Ja vauvat saivat roppakaupalla uusia kokemuksia. Näistä tosin ei pienimmille muistojälkeä jää, mutta valokuvista voi myöhemmin katsella, minkälaisia puuhasteluja ollaan touhuttu milloinkin. Tosin pitäisi vaan saada tehtyä valokuvakirjoja, ennen kuin kuvat häviää jonnekkin teille tietämättömille.

Muutaman tunnin nokkaunien jälkeen oli taas virtaa touhuta. 8,5 tuntia sielä vierähti, eli täysi päivä. Siitäkin huolimatta kaikki isommat lapset lähdön hetkellä pyysivät, ettei ihan vielä lähdettäisi. :)

Lauantaina loma lähenteli loppuaan, kun päätettiin vielä lähteä Linnanmäen valokarnevaaleista hullaantuneena tsekkaamaan Särkänniemen Karmiva Karnevaali.

Tälläkertaa pienimmätkin pääsivät ekaa kertaa oikean huvipuiston laitteita kokeilemaan. Vanhoissa autoissa riitti tarpeeksi jännitystä.

Niinkuin jo karmeiden karnevaalien nimikin kertoi, oli Särkässä totutusta hieman toisenlainen fiilis. Luurankoja ja rekvisiittaa riitti joka puolella.

Särkänniemen tämän vuotinen uutuuslaite Hype pääsi heti testiin. Se taisikin olla suosituin laite, sillä useammat kierrokset isäntä siinä päivän mittaan kieppui sukulaistyttöjen kanssa. Jonoja ei ollut lähes yhtään, sen kun käveli laitteisiin suoraan sisään, mikä sopi kyllä loistavasti.

Ja koska teemana oli karmea karnevaali, oli zompejakin paikalla useita erilaisia. Aika hirveitä kyllä olivat, mutta ei isommat lapset näitä osanneet pelätä ollenkaan, kiitos meidän joka vuotisten Halloween pippaloiden. Taitaa olla niin hyytävän näköistä sakkia kotonakin Halloweenjuhlien aikana, että nämä oli ihan peruskauraa. :)

Yhteiskuvat piti napata!

Tämä alla oleva rouva oli kyllä aikas karmea...

Rekvisiitat oli kunnossa ja hienosti toteutettu koko karmeiden karnavaalien teema.

Autolastillinen niin kovasti rakkaita. <3

Kummitädin kainalossa on helppo hymyillä. Ainainen ikävä vaivaa, kun niin harvoin nähdään.

Illan hämärtyessä zompitkin alkoivat vaikuttavaan astetta jännemmiltä...

Pienimmille alkoi istuskelu rattaissa riittämään ja tuli aika lähteä majapaikkaan.

Kun sunnuntaida kotiuduttiin, oltiin jonkin verran poikki koko sakki. Olis tehnyt mieli nukkua viikko putkeen... Paljon tuli nähtyä ja koettua ja mikä tärkeintä: kaikilla ja varsinkin lapsilla oli kivaa. Yllättävän mukavaa oli reissata pieninpienkin kanssa, vaikka toki se vähän lisähaastetta toikin.

Mutta nyt vihdoin viimein kun tämän saan julkaistua, on samalla aika jo valmistautua seuraaviin kekkereihin! Täälä ollaan kainaloita myöten jauhoissa leivottu zompipipareita, lepakkokeksejä ja ällökakkua. Pitkästä aikaa on palju lämpenemässä ja saapa nähdä minkälaisia lepakoita sinne eksyy illan mittaan.

Mukavaa viikonloppua, raikasta marraskuuta ja ripauksen hyytävää Halloweeniä jokaiseen kotiin!