Pitkästä aikaa taas vilkaisu sorkkaeläinten pariin. Joka päivä kyllä itsekseni kaikki aitaukset kiertelen läpi ja tarkkailen vasikoita ja emoja, mutta harvakseltaan on kameraa mukana. Muistatteko Marion? Tämän kevään ekan poikimisen yhteydessä syntyneen kaksoispuolikkaan, jonka alkutaipale oli kivinen. Kuivui pahasti eikä pystyssä pysynyt omin avuin moneen päivään. Eläinlääkäri kävi tätä nesteyttämässä ja antibioottikuurillakin oli verenmyrkytyksen johdosta. 

Niin vain sai elämänlangasta kiinni ja on jo nyt näin terhakka söpöläinen. Varmaan tuplannut on jo syntymäpainonsakin. Pätkääkään ei jälkeenpäin harmita herätyskellon soitot kolmen tunnin välein, kun tätä autettiin monta vuorokautta tissille. Lopputulos on niin hieno ja kaunis. Vai pitäisikö sanoa komea.

Mietin onko Eka-lehmällä mennyt muurahainen nenään, kun siihen tahtiin kielellään sierainta lipsutti. Lätinä ja lipsutus vaan raikaa...

Jasmin ja Matias-vasikka. Tässä vaiheessa maitobaarin löytäminen on jo helppoa kuin heinänteko. Toista se on välillä vastasyntyneellä, jonka imemisen opettelua seurataan vierestä joskus neljäkin tuntia. Häiritsemään tai ohjaamaan ei mennä, jos löytäminen ja etsiminen näyttää edistyvän edes rauhallisella vauhdilla. Poikkeuksena joskus tosin keskellä yötä poikineet, jos itse on niin väsynyt että nukahtaa navettaan. :D Näinkin on käynyt. Silloin usein avustetaan vasikka tissille ja aamulla sitten jo usein löytääkin itsenäisesti, kun kerran on makuun päässyt. Onneksi kuitenkin suurin osa vasikoista löytää ripeästi ja itsenäisesti oikeaan osoitteeseen.

Laitumien kuivumista tässä odotellaan kiivaasti, sillä pyöröpaalikasakin alkaa huveta huimaa vauhtia. Hieman alle tuhat paalia on syötetty talven aikana ja ylivuotiseksi ei paaleja saada kovan menekin takia jemmattua. Se tietää melkoista pelloilla pyörimistä kesäaikaan.

Vilkaistaan vielä samalla Dino-kissan silmää. Muistatteko kun se sai selkäänsä tässä muutama viikko takaperin? Nyt on onneksi hyvin toipunut ja silmänseutukin on suurinpiirtein saatu kuntoon. Haiseva, mätäinen rupi tuosta päältä lähti, mutta nyt on jo tosi siisti, eikä itse silmässä ole mitään vaurioita. Taistelukaveri on siis suurella todennäköisyydellä ollut toinen kissa, joku lähistöllä pyörivistä kollikissoista.

Ja siis nyt näyttää jo näin hyvältä:

Taas jää kisulle muistoksi yksi karvaton taisteluarpi. Siitä öisestä hyökkäyksestä lähtien Dino on ollut kaikki yöt sisällä jo ihan omasta tahdostaankin. Päivisin kyllä metsästää kiihtyvällä tahdilla lintuja, hiiriä, rottia ja myyriä. Liekö alkanut munuaisdiettiruoat kyllästyttämään pahemman kerran? Päätettiin isännyyden kanssa, että saa elää kisu vielä sen aikaa, kun eläminen on sillä elämisen arvoista ja touhukasta. Sen aika näyttää tuleeko vielä seuraavaa kesää, vai jääkö tämä viimeiseksi. Niin on ollut upea elinkumppani tämä vanha herra, että jos kipeäksi käy, ei ole tarkoitus venyttää viimeisiä hetkiä turhan pitkiksi. Mutta sitä ei onneksi tarvi surra vielä.

Arvaatkaas mitä isännyys oli lapsille luvannut ja sitä samaa ne porukalla just värkkäävät meidän terassilla. No uima-allasta. Viime kesänä myrsky rikkoi lasten edellisen altaan ja nyt halusivat entistä hieman isomman. Itse tuon kaupasta katselivat ja omista rahoistaan porukalla ostivat... Ja tänään on tarkoitus saunan yhteydessä sitä testata. Saapa nähdä kestääkö meidän terassin lattia, mutta olen kuulemma turhaan huolissani. Toivottavasti. Lapset on niin täpinöissään että saunalimutkin jokaiselle laittoivat hyvissäajoin jääkaappiin viilenemään.

Tälläisillä suunnitelmilla kohti sunnuntai-iltaa...