Täälä on vauhti hidastunut nyt reippaasti viime viikon puolivälistä sillä nyrjähtänyt nilkka tekee liikkumisesta huomattavasti entistä haastavampaa. Nyt oon elänyt viime päivät koipi pystyssä sohvalla kylmägeeliputkilo kainalossa, eikä helpotusta näytä olevan tiedossa ainakaan lähipäiviin. Nilkkaa särkee samalla lailla kuin muutaman vuoden takaisen leikkauksen jälkeen, tosin jalka on nyt eri. Ja mikä tässä on huvittavaa, palautin viime viikon alussa minulla jo (hups!) muutaman vuoden lainassa olleet kävelykepit tk:n fysioterapeutille. Ja nyt kepeille olisi kovasti käyttöä! Ihan kuin tämä olisi joku kosto korkeammalta taholta pitkäksi venyneestä laina-ajasta. No ehkä kuitenkaan ei. :)

Juuri ja juuri olen lasten kanssa linkuttanut kasvihuoneelle sen kuulumisia kurkkimassa. Tomaatti tulee vielä kivasti, vaikka hiipumaan päin alkavat puskat jo ollakin. Vielä muutamia satoja raakileita oksissa roikkuu, mutta enenpää ei sitten olekkaan tulossa. Chilit alkavat myös olla keräämistä vaille kypsiä. Täytyy kaivella kasvikuiviri esille, jotta ensi talvet chilit saan varastoitua asianmukaisesti.

Arvatkaapa kaksi kertaa, kuinka riemastunut pieni puutarhurinalku oli siitä että vihdoin viimein kesän suurin, jättitomaatti Laukaus oli saanut punaa poskilleen. Melkoinen jötikkä se olikin!

Mulla on sohvalla vieressä vihkonen, mitä kaikkea pitäisi ehtiä tekemään ennen jakautumista. Se lista ei ole mikään ihan lyhyt, joten kintut ristissä tässä olisi vielä tarkoitus elää seuraavat pari viikkoa ja toivoa nilkan nopeaa kuntoutumista. Muutama sata paalia ja kuivikeoljet kun saataisiin paalattua ja paalit kotiin ojettua niin kaikki olisi siltä osin hyvin. Myös lista sisältää erinäisen jonon ompelutöitä ( vauvojen pötköttelyalusta, imetystyynyn päällinen, hoitoalustan suoja, pari sisustustyynyä ja edelleen niitä pikkuruisia vauvanpöksyjä) , sisustusjuttuja, syysistutuksia ja jotain kivaa ruokaakin voisi olla kiva vielä tehdä valmiiksi pakastimeen tulevien kiireisten päivien varalle. Eilen alkoikin jo raskausviikko 35, iik! Ja kaksosia ei enää ainakaan minun tapauksessa päästetä lähellekkään täyttä 40 raskauviikkoa ja kuulemma erittäin harvoin sinne asti kyydissä pysyvätkään. Mun sisko on huolissaan, kun en ole vielä pakannut tai edes suunnitellut hygienia tarvikkeita lukuunottamatta tulevan sairaalakassin sisältöä. Olen sen verran taikauskoinen, että jos sen nyt valmiiksi pakkailen, tulee lähtö viimeistään seuraavan vuorokauden aikana. Tosin mitään sen suuntaisia tuntemuksia ei vielä ole ollut, joten ehkä tässä vielä pötkitään jonkun aikaa vielä eteenpäin. Tai sitten ne tuntemukset tulee niin vauhdikkaasti, että lähden sinne ilman yhtikäs mitään ennakkovaroituksia. Nyt on joka viikko käynti joko neuvolassa tai äitipolilla, joten hyvää huolta tässä meistä kolmesta pidetään.

Samalla vaakatasossa rötköttäessä on ollut hyvä miettiä tulokkaiden nimiä. sNeuvolasta sain synnytystoiveita koskevan lapun kouraan, johon nimiehdotukset voisi laittaa valmiiksi. Meillä ei koskaan ole lasten nimet ollut mitään salatiedettä, vaan muutama nimivaihtoehto on ollut jokaisella valmiina. Niistä ollaan sitten isännän kanssa laitoksella valittu kantajalleen parhaiten sopiva nimi ja ihan hyvin on nimivalinnat osuneet omasta mielestä nappiin ja jokainen nimi on ihan kantajansa näköinen. Ja vauvoja on aina alun alkaen sitten kutsuttu tulevilla nimillään sukulaisten kauhisteluista huolimatta. Ei kauhisteluista siitä, että nimet on ollut heti tiedossa, vaan nimet nyt vaan on ollut muiden korviin niin kamalia. :) Nyt on valmiina viisi tytön etunimeä, joista kaksi pitää valita jos sukupuolet nyt pitää paikkaansa. Tai nimiä on kylläkin yhteensä seitsemän, mutta kaksi niistä ei jatka samaa linjaa mitä edellisten kohdalla. Pari poikanimeäkin on alustavasti paperilla, jos sellainen meille tulla tupsahtaisikin. Isäntää en ole paljoa nimiasialla vielä vaivannut. Hän saa sitten sanoa mielipiteensä valmiiksi mietityistä vaihtoehdoista ja ne nimet on aina sitten annettu.

Synnytystoivelista. Mitähän siihenkin osaisi kirjoittaa. Kiitolline olisin, jos me kaikki selvitään tulevasta koettelemuksesta hengissä kotiin. Ai että pelottaako synnytys? No kyllä se kieltämättä on alkanut pyöriä mielessä yhä useammin ja ainakin öisin kun tuskailen jalkakrampin tai muutama päivä sitten alkaneen, ilkeän refluksin aiheuttaman yöllisen kurkkupolton kanssa. Vatsalaukulle ei kuulemma ole enää yksinkertaisesti tilaa ja nukkuessa polttava vatsaneste nousee kurkkuun. Voi yök sanon minä!

On se pikkuisen jännempää lähteä kahta synnyttämään kuin yhtä. Sektiota en haluaisi johtuen huonosti parantuvista leikkaushaavoista. Ja pahin painajainen olisi ensimmäinen synnyttää alakautta ja toinen virheasennon tai hätäsektion aiheuttaman kiireen vuoksi leikkurissa, jolloin joutuisi parantelemaan joka puolelta runnottua kroppaa. Sitä kun pitäisi varmaan toimintakykyinen olla myös pikkuisten hoidossakin. Vaikkakin isäntä sanoi, että vauvojen syntymään asti painaa syyshommia täysillä ja sen jälkeen lopettaa hommat tältä syksyltä ja keskittyy vauvoihin. Tiedossa on myös pitkä isyysloma ja onhan meillä lähes kaikki vuosilomatkin tältä vuodelta vielä pitämättä. Mutta  kun synnytystapaan ei pysty etukäteen vaikuttamaan, niin sillä mennään mitä tulevan pitää. Pikkuneidillä alkaa olla jo aika kärsimätön odotus sillä "Pliiiiis, synnytä jo tänään." -kommentti kuuluu vähintään jo kolme kertaa päivässä. Ehei, tämä mamma ei jakaannu vielä hetkeen jos itse pystyy siihen vaikuttamaan. Kyllä mä nyt olen joutunut neidille kuitenkin kertomaan että montaa viikkoa ei enään siihen mene, mikä saa hänessä aikaan valtavan tarpeen suukotella vatsaani ja yltiöpäisen onnellinen ilme leviää hänen kasvoilleen. Sama onnellinen ilme oli näkyvissä kun kaivoin kaapin perukoilta uuden sormuspaketin neidille ajanvietteeksi.

Jaksaa tällä leikkiä useamman tunnin päivässä, mikä onkin nyt hyvä juttu kun itse olen lähes poissa pelistä.

Mutta siitä listasta vielä muutama sana. Tärkeää olisi, että puoliso ehtisi mukaan matkaan ja jos jostain syystä ei, lähtee mukaan koetukseen sairaalan lähistöllä asuva ystäväni. Tens- sähköinpulssilaitteesta oli viimeksi paljon apua, joten sitä haluaisin kokeilla taas. Sytotec on aika vahva no no, joten jos tarvii käynnistää toivoisin sen tapahtuvan jollain muulla konstilla. Kun viimeksi oltiin neitiä synnyttämässä jouluna 2012, olin ollut kaksi edeltävää viikkoa käynnistyksessä ilman toivoakaan toivotusta tuloksesta. Riuskaotteinen vanhempi kätilö käski lähteä toteuttamaan kolmen S:n harjoituksia kotopuoleen ja kahden päivän kotiloma ja joulun vietto sai ihmeitä aikaan. Liekö siinä ollut hieman pukilla osuutta asiaan, mutta 25.12 yöllä tuli eka napakka supistus ja muutaman tunnin kuluttua siitä meidän nuorimmainen näki päivänvalon. Olin muuten silloin aamuyöllä ainut synnyttäjä Keski-Suomen Keskus-Sairaalassa ja palvelu pelasi kuin paremmassakin hotellissa. Kun sinne yön pimeinä tunteina ajeltiin ei jouluyönä muistaakseni tullut yhtään autoa matkaan reippaan sadan kilometrin matkalla. Nyt tosiaan toivon, että ennätetään perille asti eikä tulisi ihan hirmuinen kiirus. Lanssi se on kuulemma kutsuttava, jos vedet menee kotona. Sitten on hommattava vielä lapsenvahti ja lomittajakin. Ihokontakti tietysti vauvojen voinnista riippuen olisi tärkeää ja muutenkin mahdollisimman lääkkeetöntä synnytystä voisi kokeilla tällä kertaa. Saattaa olla, että salissa on ihan toinen ääni kellossa ja vaadin kaiken mahdollisen kivunlievityksen mitä tarjolla on. Selkärankaan laitettavien puudutteiden laitto ei vaan meinaa minulle onnistua ja kerran kokeiltu kohdunkaulanpuudute oli sellainen kokemus, että vaivoin pystyin olemaan potkaisematta sitä räpeltänyttä lääkäriä. Tehoa siitä ei ollut nimeksikään ja tuskaa vaan tuotti. Mitähän sitä vielä voisi toivoa? Eipä tule mieleen. Avoimin mielin kohti tulevaa, just. Voi kun voisinkin poikia kotipaljussa kaikessa rauhassa kivuttomasti, niinkuin viikonloppuisessa unessani. Eipä se onnistu.

Paljusta puheen ollen nyt on taas lilluttu harvase päivä siellä. En olis voinut etukäteen uskoa, kuinka paljon sitä käytetään ja siitä tykätään vaikka vieläkin pistän meidän innostuneisuutta alkuinnostuksen piikkiin. Kun ilmat kylmenee, tulee siitä kerta kerralta nautinnollisenpaa. Enään musta ei järveen taida olla menemään sillä niin jäätävää vesi oli viime uintireissulla, että oksennus lensi rantaviivalla kun kahlasin uinnin jälkeen pois. En menny sitten perään toista kertaa kokeilemaan vaan jatkossa päätin nauttia paljun lämmöstä ja samalla puhtaasta vedestä. Rantasaunaan olen kyllä valmis koska vaan ja isännyys saa kahden nuorimman kanssa käydä pulikoimassa vielä sydämiensä kyllyydestä. Ekaluokkalainen totesi meidän muiden olevan ihan hulluja, kun just ja just nilkkoihin asti uskalsi tulla kokeilemaan.

Pojat on nyt innostuneet pihapihlajasta ja keikkuvat sielä useamman tunnin päivässä. Tekisi mieli kieltää moiset puuhat, kun välillä ihan sydän sykkyrällä seuraan terassilta niiden touhuja. Mutta opittavahan se on omat rajansa ja kielletty on kiipeämästä liian korkealle. Eikä voi oppia, jollei pääse kokeilemaan.

Nyt tuntuu se polkupyörillä "ilman käsiä" -ajamisen opettelu tähän verrattuna ihan lasten leikiltä, mutta eivät nuo tuola ole ainakaan toistaiseksi itseään loukanneet. Kop kop. Olen kyllä sen 100 kertaa varoittanut, että oksa saattaa katketa jne... Luojan kiitos tuo pienin ei pääse vielä poikien perässä apinaleikkiin puuhun.

Tulipas paljon tekstiä, mutta nyt on ollut aikaa kirjoittaa mietteitä hieman ajan kanssa.

Aurinkoista tiistaita teille kaikille!