Sain joululahjaksi kauan himoitsemani Marimekon Siirtolapuutarhakuosiset petivaatteet. Kun ne ensin käyttöönottopestiin ja sijattiin makkarin vuoteeseen, tuli samalla innostuksella kaiveltua samaa kangasta kaapinkätköistä olkkariinkin asti. Pönttöuuniin viereen tuotu riippukeinu on meidän olkkarin suosituin paikka. Ihmekös tuo, että siinä viihtyy niin kaksi, kuin nelijalkaisetkin. Pönttöuunin antama lämpö on ihan omaa laatuaan.

Kynttilöitä rakastavana poltellaan niitä joka päivä ja olen kyllän saanut saman innostuksen tartutettua meidän perheen muuhunkin naisväkeen. Ei meillä aamupalaakaan voi syödä viikonloppuna, jos kynttilät ei ole palamassa. Tästä pitää huolen lapsista kolme nuorinta.

Sävyihin sopivat Mariskoolit ovat löytäneet tiensä niin makkariin, kuin olohuoneeseenkin.

Me ollaan koukuttuneita aamuisin tuorepuuroon ja se näkyy sattumoisin sopivan samalla hyvin lempparisävyihin. Tosin tässä voisi pikkuhiljaa alkaa miettimään pääsiäisen sävyjä ja sisustusjuttujakin, mutta ehkä mennään vielä hetki näillä sävyillä.

Ja viimeisimpänä kuvana vielä otos makkarista. Tehtiin sinne muuten aika iso remontti tässä muutama vuosi takaperin ja siitä tuli omasta mielestä varsin onnistunut lopputulos. Voisin sitä kuvaillakin tässä lähipäivinä. Värit, lattiat ja seinät tehtiin uudelleen ja nyt siitä tuli kovinkin viihtyisä ja raikas edelliseen mustaan versioon verrattuna. Mulla olisi oikeesti ihan miljoona ja kaksi aihetta, josta voisin ja haluaisin tänne teille kirjoittaa, mutta katsotaan miten homma lähtee tästä käyntiin. Aikaisemmin kirjoittamiakin, lähes valmiiksi kirjoitettuja juttuja oli peräti 114 julkaisematta. Ehkä mä nyt tästä lähtien kirjoitan vain, mitä heti meinaan julkaista. Jos nyt ei enään päivittäin, mutta jos edes viikoittain edes jotain. Saapa nähdä.

Mukavaa maaliskuista viikkoa. Kovaa vauhtia mennään jo kevättä kohti.

Mangalitsat ovat lähes 300 vuotta vanha kahden kesyrodun ja villisian risteytys. Alkujaan rotu on kotoisin Unkarista, ajalta ennen lämmitettyjä sikaloita. Silloin eläinten tuli kestää vaihtelevat ja ankaratkin olosuhteet. Alunperin mangalitza jalostettiin Habsburgin hoville herrojen herkutteluun. Pikkuhiljaa sen maku sai mainetta ja kunniaa ja se yleistyi koko Eurooppaassa. Kuitenkin 1970-luvulla jalostettujen vähärasvaisempien maatiaispossujen vallatessa sikatuotannon, meinasi mangalitzakannat ehtyä olemattomiin. Kannan vahvistamistoimet saivat aikaan sen, että nykyään mangalitzaa kasvatetaan ympäri maailmaa. Eikä suotta! Sen lihan maku on aivan omaa luokkaansa ja sitä löytyykin useiden huippuravintoloiden listalta. Suomessa kasvattajia on jo useita, joten lihaa on tarjolla ympäri Suomea.

Siperiassa asuu tänäkin päivänä mangalitzoja karujenkin säävaihteluiden armoilla, jossa pakkanen voi kiriä talvella -50 asteeseen. Paksu turkki ja selässä oleva laardikerros vahvovat sitä mukaan, millaisissa oloissa ja kuinka pitkään siat elävät. Laardi on kyllä tämän sikarodun "se juttu." Rasvatonta mangalitsaa ei olekkaan.

Villapossuilla tulee olla eristetyt kopit talven viimoja ja kesähelteitä varten. Vaikka he saavat  itse valita, mihin päänsä kellistävät, useimmiten possut nukkuvat kaverin kanssa taivasalla pahnakasassa kylkikyljessä. Kesähelteillä viilennystä haetaan monta kertaa päivässä mutakylvyistä.

Possuista oikein näkee, miten ihanaa ja virkistävää on rypeä kylvyssä. Silmät kiinni nauttivat viileän mudan tekemästä suojakerroksesta. Jos joskus kylpy pääsee kuivumaan, istumat nämä sitten vuorotellen vesiastiassa.

Mangalitsan kasvunopeus on huomattavasti hitaanpaa tavalliseen possuun verrattaessa. Se on myös harvoja sikarotuja, jonka lihalla on kyky marmoroitua. Myös pitkä kasvatusaika vaikuttaa marmoroitumiseen, mikä tekee lihasta suussa sulavaa. Rotua kasvatetaan 1,5-2 vuotiaiksi, kun normaali vaaleanpunainen tavanomainen sika roikkuu kinturissa jo alle puolivuotiaana.

Ravintona on pääasiassa heinä, kokoviljasäilörehu ja ohrasta -ja herneestä valmistettu puuro. Mitään teollista ravintoa ei näille syötetä, kivennäisiä lukuun ottamatta. Siinä myös yksi syy, miksi nämä eivät haise laisinkaan. Meillä siat asuvat ihan pihapiirissä, mutta hajuhaittoja ei ole minkäänlaisia.

Kesät mangalitzat ovat laitumella nauttien tuoreesta vihantaviljasta. Meillä kauran ja ohran lisäksi laitumelle kylvetään rehuhernettä, apilaa ja virnaa. Aika maistuvaa settiä possuille, sanon minä.

Mangalitsat ovat osoittautuneet tosi ystävällisiksi ja seurallisiksi. Lapset touhuavat meillä possujen kanssa lähes päivittäin ja nämä ovat tottuneet jo vuorokauden ikäisistä saakka ihmiseen. 

Mikäs sen mukavampi paikka ottaa nokoset kuin rapsutuksesta nauttien.

 Vaikka mangalitzat ovat osoittautuneet super kilteiksi ja ystävällisiksi, Meillä onkin tässä viime vuoden aikana käynyt lukuisia rapsuttelijoita possuja hoitamassa. Ja lähes kaikkihan näihin rakastuu. Viimeistään silloin, kun pääsee lihaa maistamaan.

Jouko-karjun aitaukseen ei lapsilla ole asiaa. Vaikka Jouko leppoinen onkin, saattaa karju olla välillä hieman "tuulella käyvä." Sillä on myös isot ja terävät torahampaat, jotka vahingossakin voivat saada isonkin haavan aikaan. Karjut ovat yleensä yksineläjiä, mutta meillä karjun seurapoikana on ollut alusta asti leikkopoika Kosti.

Jouko-karju

Seurapoika Kosti

Ja sitten ne ihanat pikkuporsaat. Oi sitä iloa, kun possuja syntyy kesällä. Porsiminen onkin ainut ajankohta, jonka emakot viettävät sisätiloissa. Muutaman viikon ikäisen katraan kanssa ne pääsevät jatkamaan tonkimista ja ulkoilua ulkotarhaan. Emakot porsivat meillä kerran vuoteen, vaikka parikin kertaa se olisi mahdollista. Kun porsiminen tapahtuu vain kerran vuoteen, emakot ehtivät hyvin toipua imetyksen aihauttamasta rasituksesta ennen seuraavaa astutusta. Kerralla syntyy keskimäärin 7-10 porsasta. Yli kymmenen porsaan pahnueessa kokoero pienimpien ja isoimpien yksilöiden kohdalla voi olla isokin. Isojen pahnueidenhan pienimmät rääpäleet eivät välttämättä ole elinkelpoisia, mutta ollemme saaneet muutaman pikkuisen yksilön säilymään hengissä ensimmäisten päivien jatkuvan valvonnan ja pipetillä annettavan lisäruokinnan avulla. Aluksi syötävä maitomäärä oli vain 2 ml, mutta äkkiä vatsalaukku siitä venyi ja maitomäärä nousi muutamissa viikoissa pariin desilitraan.

Mangalitzat porsivat vapaana, mikä on eläimen kannalta ehdottomasti hyvä asia. Kokeneet emot osaavat katsella pienet nokosille kaivautuneet porsaat kuivikeolkien seasta liiskaamatta niitä alleen. Tosin joskus vahinkokin voi käydä, mutta onneksi tosi harvoin. Emakot imettävät porsaita usein, mutta kerralla juomahetki kestää vain muutaman kymmenen sekunnin ajan.

Maito on rasvaista ja energiarikasta. Porsaat tuplaavat painonsa nopeasti.

Emakot imettävät porsaita reilun parin kuukauden ajan, jonka jälkeen porsaat vieroitetaan omaan aitaukseensa. Jo viikon ikäisestä asti ne syövät viljasta tehtyä puuroa ja alkavat maistelemaan pikkuhiljaa heinää. Vieroitusikäisinä ne ovat jo monipuolisia syömäreitä, jotka hyödyntävät myös kaiken puutarhasta ylijäävän hedelmä - ja vihannessadon.

Normaalisti urospuoliset possut salvetaan, eli poistetaan kivekset 4-7 vuorokauden ikäisinä kotikonstein kipulääkkeen voimin. Koska meistä kumpikaan ei pysty/halua toimenpidettä toteuttaa, meillä salvamisen on hoitanut eläinlääkäri possujen ollessa reilun kuukauden vanhoja. Näin ollen ne nukutetaan operaation ajaksi ja kivunlievityksestä huolehditaan tehokkaasti. Enkä edes luottaisi asiassa omaan osaamiseeni ja kauhulla saisi ajatella, onko jollekin jäänyt piilokives tai operaatio olisi muutoin epäonnistunut. Voitte kuvitella, mitä merkitsisi yksi suvunjatkamiskykyinen karju 16 tyttöpossun aitauksessa... Siitähän seuraisi sukusiitos ja paljon sukusiittoisia porsaita. Ei hyvä.

Kun kuitenkin tyttöpossut tulevat  jossain vaiheessa kiimaan niin kastroiduilla karjuilla, eli leikkopossuilla riittää hupia. Kärsäthän näillä toimii, vaikka suvunjatkamiskyky onkin poistettu.

Mangalitzanliha on erityisen herkullista, ihan erilaista, kuin tavallisen possun liha. Jatkossa tulen kirjoittelemaan tänne mangalitzareseptejä, muutakin tekstiä possuista ja meidän farmin tapahtumista ja muistakin eläimistä.

Jos kysyttävää ilmenee, niin vastaan mielelläni parhaan taitoni mukaan.  Kerron possuista lähiaikoina lisää, joten jos aihe kiinnostaa kannattaa pysyä kanavalla.

Meiltä myös lähiviikkoina saatavilla mangalitzanlihaa, joten jos Karstula on kohtuu matkan päässä ja haluatte maistaa eettisesti ja vapaana kasvanutta, rakkaudella rapsuteltua ja maukasta mangalitzapossunlihaa, kannattaa olla yhteydessä! Varauksia otetaan jo vastaan.

Myös jos oman possun hankinta on haaveissa, meiltä saattaisi löytyä tarpeisiisi kivat ja kesyt possukaverit.

Terkuin Töyrälän tilan väki. Meidät tavoittaa numerosta  040-7310981/ Soikku

Kirjoittelu tänne vuodatukseen on käynyt useammankin kerran mielessä, mutta aina jäänyt vaiheeseen aikaansaamattomuuden tai ajanpuutteen vuoksi. Mutta jospa nyt tämä tästä lähtisi jonkinlaiseen alkuun näin kevään korvalla. Tosin pakkasta aamulla näytti olevan rapeat -31 astetta, eikä kovin keväiseltä tuntunut auringonpaisteesta huolimatta. Mutta ilokseni meillä on nyt loma, joten aamulla sai kääntää kylkeä, kun lomittaja hoiti naudat ja possut. Possut? Kyllä, meillä on ollut tässä jo muutaman vuoden ajan pihvinautojen lisäksi karvapossuja, eli mangalitzoja. Ihan huippu tyyppejä, joista kirjoittelen teille ihan oman postauksensa. Pari kuvaa pitää laittaa toki jo nähtäväksi. Onko teille mangalitzat ennestään tuttuja?

Me ollaan koko sakki ihan rakastuneita näihin ympärivuotisesti ulkona asuviin, karvaisiin possuihin.

Ihania ovat nämä puolivuotiaat, mutta arvatkaapa vain, mitä suloisuuden huipentumia on vuorokauden ikäiset possuvauvat?

Aika paljon on tullut kehiteltyä uusia ruokareseptejä, joita haluaisin teille laittaa jakoon. Niin nautaa, possua, kuin vegejuttujakin tiedossa, eli jokaiselle innokkaalle kotikokille jotakin.

Mukavaa talvipäivää kaikille tänne blogiin eksyneille.

Terkuin, Soikku

Vanhoihin postauksiin näyttää olevan tullut kommentteja ja kysymyksiä runsain mitoin. Lupaan palata niihin heti vastailemaan, kun joku päivä on sopiva hetki.

Aurinkoista kevättä jokaiselle ja ai että miten ihanaa, kun lumet sulaa ja kesä tulee kirjaimellisesti kohisten!

https://www.instagram.com/soikkulampi/

Vasta sunnuntainahan päästiin reissuun, kun teurasauto kävi hakemassa lehmämammoja viimeiselle matkalleen. Sinne meni ihanaiset, valkopäiset sisarukset Aurinko ja Euroviisu. Myös lehmäksi ylifiksu, mutta ärhäkkäluontoinen Amaranth ja musta nuorempaa sukupolvea edustava Justiina. Olihan se haikeaa ja vaikeaa niitä autoon saattaa, mutta kuuluu tähän karjanpidon varjopuoliin. Vielä 5 tai 6 emoa minun pitäisi laumasta osata karsia pois ja vaikeaa on valintoja poistettavista tehdä. Taidetaan turvautua eläinlääkärin apuun ja vilkaista onko ketään sattunut jäämään tyhjiksi astutuksista. Mutta nyt loma-asiaa...

Sunnuntaina pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja suunnattiin Nokialle siskon perheen hoteisiin yhdeksi yöksi. Maanantaina kurvailtiin Vantaalle Jumbon ja Flamingon välittömässä läheisyydessä olevaan Holiday in- hotelliin, joka toimi majapaikkana kolmen päivän ajan.

Ystäväperhe oli jo etukäteen lomailemassa samassa osoitteessa, mikä tiesi mukavaa seuraa niin lapsille kuin aikuisillekin. Flamingon aalloissa lilluttiin porukalla ja iltasella nautittiin ravintolan antimista. Erityisen speciaalia oli viettää ystävän kanssa kahdestaan pieni yöllinen (lapsivapaa!) hetki hotellin ravintolassa suklaakakkua herkutellen. Alkaa meinaan noiden taaperoiden kanssa elämä olla sen verran hektistä, että pieni lapsivapaa hetki silloin tällöin on ihan paikallaan. Ja kun sen saa viettää rakkaan ystävän kanssa, niin aina parempi.

Tiistaina aamuisen shoppailukierroksen jälkeen sanottiin ystäville heipat ja siskoni perhe eli lasten serkut saapuivat vuorostaan Flamingoon. Uimista, shoppailua ja syömistä. Keilaamassakin lapset kävivät. Ja kaksi pienintä pääsivät myös kylpylän poreisiin polskuttelemaan. Ihania muistoja ja kameraakin käytin allasosastolla ikuistamassa typyjen ekan kylpyläkäynnin.  

Rousku

Joskus alkuvuodesta käytiin viimeksi Flamingossa ja saman norsun kärsän päällä kuvattiin silloinkin Rinkula.

Siinä saa olla silmät selässäkin, kun tämän revohkan kanssa lähtee pulikoimaan. Meinaa kädet loppua kesken, vaikka aikuisia olisi useanpikin mukana.

Melkein koko revohka kuvassa...

Keskiviikkona lähdettiin katsomaan kotipuolen ystävän vinkistä Koiramäen Pajutallille. Ihana, ihana paikka. Lapsille ei oltu kerrottu etukäteen, että kotikulmilta samainen ystäväperhe tulisi yllätyksenä paikan päälle ja ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset. Itseasiassa koko reissun parhaat ostokset tein juurikin pajutallin valikoimista. Ja ekat joululahjat kääräisin pakettiin aattoiltaa odottamaan.  Onko teistä lukijoista kuinka moni käynyt täällä?

Syyskausi oli loppumaisillaan ja Pajutalli alkoi valmistautumaan pikkuhiljaa jouluun.

Eläimiä oli jos jonkinmoisia...

Lapset hullaantuivat namuvalikoimista

Ja minä sekosin viimeistään kahvilan yhteydessä olevasta myymälästä.

Kaveruksia kotipuolesta. <3

Upean pajutallin jälkeen mentiin ystävien opastuksella  Helsinki- Vantaan lentokentän kiitoradan päissä olevalle kalliolle katsomaan laskeutuvia lentokoneita. Aika vaikuttavaa oli ja luultavasti lentäjien puseronliepeistä roikkuvista nimikylteistä olisi voinut lukea nimet, jos olisi ollut mukana hieman parempi putki kameraan. Flamingossa tulee vuosittain käytyä lomailemassa pariin otteeseen ja nyt tiedetään minne suunnataan jatkossakin hotellin ja kauppakeskuksen ulkopuolelle pyörimään.

Joltain nettisivulta oli nähtävissä minkä maalainen lentokone on laskeutumassa ja mistä päin se on tulossa. Tuonne joskus picnikille!

Täälä olisi voinut viettää aikaa pidempäänkin, mutta oli heitettävä heipat hetkeksi ja käytävä vielä kylpylässä lillumassa ennen seuraavaa etappia.

Lentsikoiden laskeutumisesta haltioituneena kurvaus takaisin Flamingoon ja vielä vikkelästi viimeiselle uintikierrokselle lähti miehet lasten kanssa. Itse skippasin uinnin vauvojen kanssa ja mentiin siskoni nimpparilounaalle Amarilloon shoppailukierroksen päätteeksi. Reissun parhaat safkat oli kyllä ehdottomasti sielä. Tositositosi pitkästä aikaa oltiin missään kahdestaan ja kivaa oli. <3 Tai no toki pienimmät oli mukana, mutta niitä ei nyt laskettu.

Kaksi pienintä seuralaista vain naureskelivat syöttötuoleissaan vesimeloonia ja kurkkuja järsien. Jumbon laajasta valikoimista tuli tehtyä kivoja lastenvaatelöytöjä, vaikka järki sanoo, ettei yhtään vaatetta olisi tarvittukkaan. No vaatehullu, mikä vaatehullu.  Ja mukavasti muutaman joululahjahankinnan sain ostettua lapsilta piilossa puukinkonttiin. Ai ai, sieltä se joulu lähestyy jo vauhdilla! Tässä vaiheessa lomaa oli kolmen päivän lillumisen jälkeen oli aika heittää hyvästit Jumbolle ja Flamingolle.

Päivä oli taittunut jo illan puoleen, kun kurvattiin vielä koko porukan voimin Linnanmäelle Valokarnevaaleihin. Oli kyllä hienosti toteutettu koko juttu ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Tuli ihan sellainen fiilis, kuin olisi ollut jossain kotimaanrajojen ulkopuolella. Kummitustalon luona taisi olla ilmeistä päätellen aika jännät paikat lapsiröykkiöllä.

Upeita valoefektejä joka puolella

Porukkaa oli paikalla runsain mitoin, niinkuin oleettaa saattoikin.

Rannekkeita ei kukaan ollut innokas ottamaan, mutta muutama hurjapää kävi 75 metrin korkeudesta vapaalla pudotuksella alas rytisevää Kingiä testaamassa. Tähän minua ei saisi kirveelläkään, vaikka kuulemma on tosi hyvä laite. Käytiin kesällä Power Parkissa ja tämä oli isännälle kaikista mieluisin laite sieläkin... Maisemat kuulemma ovat vallan mahtavat. Uskotaan, uskotaan.

Serkukset. <3

Onko nämä syysloman aikaiset valokarnevaalit kuinka monelle tutut?

Kun valoja oli tarpeeksi ihasteltu ja väenpaljoudessa pyöritty, oli aika pakkautua autoon kohti Nokiaa. Joskus yhden jälkeen yöllä oltiin perillä ja kirjaimellisesti kaaduttiin sänkyihin... Ihana, vaikkakin rankemman puoleinen reissu pääkaupunkiseudellu oli takana ja Nukkumatti vei meidät kaikki välittömästi mennessään.

Torstaina päätettiin pitää välipäivä ihmisruuhkista ja vietettiin päivä siskonperheen kanssa. Pyysin, että veisivät meidät johonkin superkauniiseen metsään ja sitä saatiin, mitä tilattiin. Oi voi, kyllä sielu lepäsi, vaikka me aikuiset oltiin varauduttu hieman liian kevyin varustein viileään syysilmaan. 

Kännykän kuvissa metsän upeus ei pääse oikeuksiinsa... Kaarnalaivoja rakentui vauhdilla.

Onneksi järkkärillekin taltioitui muutama otos... Metsänvartijana toiminut kääpiösnautseri Elli. Lehtikään ei puusta pääse tipahtamaan sen huomaamatta.

Sieniä tuola riitti jos jonkinlaisia.

Pojilla olikin ihan omat touhut ja leikit.

Metsäretkeltä lähdettiin isännän ja pienten kanssa hieman etuajassa pois toisten jäädessä vielä täyttämään sieniämpärit kukkupäisiksi. Tästä riemusta pienimmät eivät tienneet mitään, sillä molemmat nukkuivat reippaat neljän tunnin nokoset raittiissa ulkoilmassa.

Illalla lähdettiin vielä kyläilemään lapsuuden aikaisen ystävän perheen luona katsomassa heidän uutta, rempattua kotiaan, mikä näytti varsin hyvältä. Lapset löysivät yhteisen sävelen välittömästi ja jokaiselle riitti kaveria.

Hilda ja Hulda ihastuivat ystävän Elsa pupuun, jota minäkin lievästä kanikammosta huolimatta uskaltauduin pitämään sylissä.  Olihan hän aika ihana tapaus. Kello taisi ylittää jo ilta kymmenen rajan, kun pakkauduttiin jälleen autoon ja luikittiin nukkumaan siskon luokse. Kiitos vielä V:t, oli ihana käydä ja tullaan toistekkin.

Perjantaina aamupäivällä vuorossa oli Idea parkin yläkerrassa sijaitseva Fun Park. Tämä oli lasten syysloman ykköstoive, jota piti päästä serkkujen kanssa toteuttamaan.

Kummitädit vei pikkuisia kuin viimeistä päivää ja arvata saattaa, että muutaman tunnin jälkeen tuli hyytyminen.

Sitten oli isompien vuoro hurvitella. Lasersota taisi viedä pisimmän korren Funparkin viihdykkeistä, vaikka muillekin vempeleille riitti käyttöä.

Isi-ihmisetkin innostuivat hurvittelemaan!

Ja vauvat saivat roppakaupalla uusia kokemuksia. Näistä tosin ei pienimmille muistojälkeä jää, mutta valokuvista voi myöhemmin katsella, minkälaisia puuhasteluja ollaan touhuttu milloinkin. Tosin pitäisi vaan saada tehtyä valokuvakirjoja, ennen kuin kuvat häviää jonnekkin teille tietämättömille.

Muutaman tunnin nokkaunien jälkeen oli taas virtaa touhuta. 8,5 tuntia sielä vierähti, eli täysi päivä. Siitäkin huolimatta kaikki isommat lapset lähdön hetkellä pyysivät, ettei ihan vielä lähdettäisi. :)

Lauantaina loma lähenteli loppuaan, kun päätettiin vielä lähteä Linnanmäen valokarnevaaleista hullaantuneena tsekkaamaan Särkänniemen Karmiva Karnevaali.

Tälläkertaa pienimmätkin pääsivät ekaa kertaa oikean huvipuiston laitteita kokeilemaan. Vanhoissa autoissa riitti tarpeeksi jännitystä.

Niinkuin jo karmeiden karnevaalien nimikin kertoi, oli Särkässä totutusta hieman toisenlainen fiilis. Luurankoja ja rekvisiittaa riitti joka puolella.

Särkänniemen tämän vuotinen uutuuslaite Hype pääsi heti testiin. Se taisikin olla suosituin laite, sillä useammat kierrokset isäntä siinä päivän mittaan kieppui sukulaistyttöjen kanssa. Jonoja ei ollut lähes yhtään, sen kun käveli laitteisiin suoraan sisään, mikä sopi kyllä loistavasti.

Ja koska teemana oli karmea karnevaali, oli zompejakin paikalla useita erilaisia. Aika hirveitä kyllä olivat, mutta ei isommat lapset näitä osanneet pelätä ollenkaan, kiitos meidän joka vuotisten Halloween pippaloiden. Taitaa olla niin hyytävän näköistä sakkia kotonakin Halloweenjuhlien aikana, että nämä oli ihan peruskauraa. :)

Yhteiskuvat piti napata!

Tämä alla oleva rouva oli kyllä aikas karmea...

Rekvisiitat oli kunnossa ja hienosti toteutettu koko karmeiden karnavaalien teema.

Autolastillinen niin kovasti rakkaita. <3

Kummitädin kainalossa on helppo hymyillä. Ainainen ikävä vaivaa, kun niin harvoin nähdään.

Illan hämärtyessä zompitkin alkoivat vaikuttavaan astetta jännemmiltä...

Pienimmille alkoi istuskelu rattaissa riittämään ja tuli aika lähteä majapaikkaan.

Kun sunnuntaida kotiuduttiin, oltiin jonkin verran poikki koko sakki. Olis tehnyt mieli nukkua viikko putkeen... Paljon tuli nähtyä ja koettua ja mikä tärkeintä: kaikilla ja varsinkin lapsilla oli kivaa. Yllättävän mukavaa oli reissata pieninpienkin kanssa, vaikka toki se vähän lisähaastetta toikin.

Mutta nyt vihdoin viimein kun tämän saan julkaistua, on samalla aika jo valmistautua seuraaviin kekkereihin! Täälä ollaan kainaloita myöten jauhoissa leivottu zompipipareita, lepakkokeksejä ja ällökakkua. Pitkästä aikaa on palju lämpenemässä ja saapa nähdä minkälaisia lepakoita sinne eksyy illan mittaan.

Mukavaa viikonloppua, raikasta marraskuuta ja ripauksen hyytävää Halloweeniä jokaiseen kotiin!

Kiitos kaikille osallistujille.

Ei tullut vihreää vaan jotain ihan muuta.

Elikkä pikaisella ostosreissulla en kuitenkaan löytänyt yhtään sopivan vihreää tyynyä etsinnästä huolimatta. Tämänlaista suunnitelmaa olin toteuttamassa. Ja varsinkin tuollaista kollaasin alinpana näkyvää kuusenvihreää tyynyä metsästin harmaiden ja valkoisten ohessa.Isojen lasiseinien vieressä heiluu kuuset ja männyt ja sitä luonnon mahtavaa värikylläisyyttä olisin halunnut saada sohvallekin saakka.

Myös suomen satavuotis juhlan kunniaksi olin miettinyt yhdeksi vaihtoehdoksi sinistenkin tehosteiden sopivan tilaan, mutta vastaus oli heti jyrkkä ei. Sininen ei tullut kuuloonkan. En minäkään mikään sinisen ylinystävä ole, mutta tuohon tilaan pienenä ripauksena ne olisivat olleet oikeinkin mukavat. Mutta kun ei, niin ei.

Tästä en kuitenkaan lannistunut vaan nyt oli keksittävä jotain muuta. Ikeassa sain päähänpiston Pentikin Valmusta. Kangas ei välttämättä olisi ollut siskoni perheen mieleen, mutta otin pienen riskin.

Ikeasta nappasin mukaan kärryllisen untuvatyynyjä ja yksiväristä mustaa, eläväpintaista harmaata ja leiskuvaa oranssia tyynynpäälistä. Varmistin vielä myyjältä onko palautusoikeus voimassa, jos suunnitelmani olisi lytätty 100-0 -ja sehän oli.  Peräti vuoden palautusoikeus kuittia vastaan takasi sen, että uskalsin ostaa tarvittavat väripilkut muutoin niin musta -harmaa- valkeaan sisustukseen. 

Pentikin valmusta löytyy hehkuvan oranssia, mustaa, harmaata ja valkoista hieman beesin värisellä taustalla. Mietin kuinka pohjaväri sopisi tilan tärkeimmän sisustuselementin, eli keloseinän sävyihin ja hyvin se sinne sitten sopikin.

Pentikillä oli menossa ystävänpäivät ja sehän sopi juuri täydellisesti suunnitelmiini. Sohvastakin löytyi juuri samaa sävyä.

Valmuskasta löytyy paljon eri oranssin sävyjä, mikä helpotti muiden kankaiden yhteensopivuutta. 45x45 -kokoiset tyynyliinat on ommeltu suoraan pakalta, mikä tekee jokaisesta tyynystä erilaisen. Ei kun penkomaan ne omasta mielestä kauneimmat yksilöt Pentikin valikoimista.

Tuurista löysin sopivat ja isokokoiset kynttilät tilan ruokapöytään Aarikan kynttilänjalkoihin. Niihin ei mitkä tahansa passaa vaan tarvii olla joko pallot tai tosi leveät.

Aarikan poijut oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta toki tervetullut sellainen. Ihanat, kauniit ja ajattomat!

Näitä kuvia katsellessa tuli tuonne kesähuoneeseen ihan ikävä.

Mitäs te tykkäätte? Mä oon itse ihan liekeissä tuosta ja arvatkaapa vaan, olenko menossa syyslomalla nauttimaan lopputuloksesta. Aivan takuulla. :) Nyt olis suunnitelmissa lomalla fiksata kesähuoneen keittiön puuttuvat sisustusjutut kuntoon ja päästä siltäkin osin katselemaan valmista lopputulosta.

Sisustuksesta aasinsillalla keittiöön, sillä just tänään, sateisena tiistaina keittelin kasvihuoneen tomaateista ja chileistä sopivan tulisen keiton. Lisäksi vuohenjuustoa ja uusia ruislastuja. Avot! -ja vielä sävyihinkin sointuen.

Jos syyssateiden keskellä kaipaat sopivaa lämmikettä, klikkaa oheista aurajuusto-tomaattikeiton ohjetta ja johan lämmittää niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. https://oivalluksia-aidanreunalta.vuodatus.net/lue/2016/08/aurajuusto-tomaattikeitto 

Aurajuuston voi myös korvata vuohenjuustolla tai juuston voi toki jättää kokonaankin pois. Variaatioitahan on yhtä monta kuin kokkiakin!

Ja reseptiä kaipaavalle vielä vaihtoehdoksi aurajuustosta piittaamattomalle tulinen tomaattikeitto ja yrttileipä. https://oivalluksia-aidanreunalta.vuodatus.net/lue/2015/10/tulinen-tomaattikeitto-ja-yrttileipa

Täytyy ehkä vielä itsekin laittaa tällä viikolla vielä toinen tomaattikeitto porisemaan, sillä kattilan pohja tuli tänään vastaan ihan liian nopeasti.

Tosi kivasti olette ottaneet osaa Juhlahumun Light box -arvontaan ja huomenna me täällä pikkuneitien kera arvotaankin voittaja. Vielä siis ehtii osallistua arvontaan huomiseen saakka. Tänne niin harvakseltaan olen ehtinyt mitään laitella tän haipakan keskellä, mutta instagramissa oon ollut sitäkin ahkerampi sen nopea -ja helppokäyttöisyyden vuoksi. Sieltä meidät ja meidän puuhat löytää nimellä @soikkulampi.

Syksyistä viikkoa jokaiseen kotiin ja vielä pieni loppurutistus ja tsemppi ennen perjantaina alkavaa syyslomaa! Minkäslaisia lomasuunnitelmia teillä on?

Arvonnan kohteena on täälä blogissakin useasti vilahdellut Light box -valotaulu, johon itse tuunaillaan fiiliksen mukaan erilaisia tekstejä. Juhlahumun valikoimasta niitä löytyy neljää eri väriä, joista voittaja saa vapaasti valikoida juuri sen sävyn, joka omaa silmää miellyttää kaikista eniten. Vaihtoehtoja on trendikäs nelikko; musta ja valkoinen ja uutuusväreinä minttu ja vaaleanpunainen.

Meillä lightbox on käytössä yleensä aina juhlissa ja muutoin eteisessä vieraat toivottamassa tervetulleeksi. Lapset ovat aika innokkaita laittamaan tauluun uudet tekstit ja arvonta koskee peruspakettia, mutta sitä voi itse myöhemmin laajentaa halutessaan lisäosilla, joista löytyy erilaisia kirjainsettejä, numeroita tai kuvakkeita. Vain mielikuvitus on rajana!

Muutama kollaasi, kuinka olen taulua käyttänyt milloin minkäkin ikuistettavan teeman mukaan:

Kuka söi munat? Sitä ihmeteltiin pääsiäisen aikaan.

Minit 6 kuukautta, Onnea!

Äitienpäivänä lapset olivat taiteilleet tauluun seuraavan tekstin kuvia säästelemättä. :)

Vappuna lightbox oli jälleen käytössä. Sitä voi käyttää myös kattauksessa pöytäkoristeena. Monipuolinen ja muuntautumiskykyinen sisustuselementti siis.

Niinkuin viime viikonloppunakin typyjen 1 -vee synttäreillä. Isänpäivään, Halloweeniin ja jouluunkin täytyy keksiä sopivat tekstit.

Minkä värinen valotaulu sopisi sinun sisustukseen parhaiten? Kommentoi tähän alas tai blogin facebook-sivun puolelle ja olet mukana arvonnassa! Torstaina 12.10 2017 arvomme voittajan, joten sinne asti aikaa osallistua.

Lisäksi Juhlahumun nettikauppaan on nyt alennuskoodi tarjolla. -15% alennus koskee normaalihintaisia tuotteita ja on voimassa 30.11.2017 saakka. Syötä koodi Oivalluksia15 ostoskorissa kuponki kohtaan.

Ohessa linkki Juhlahumun verkkokauppaan: https://juhlahumua.fi/tuote-osasto/juhlakoristeet/

Onnea arvontaan!

Tutustuin sattumalta juhlakoristeita myyvään Juhlahumua nettikauppaan, kun etsin internetin ihmeellisestä maailmasta meidän mustavalkomieltymykseen sopivaa juhlakoristusta  ja ihastuin välittömästi! Sieltä oli helppoa valita pandakarhu-teema jonka mukaan aloin suunnittelemaan taaperoiden 1- vuotis kekkereitä. Mustaa, valkoista ja ripaus pinkkiä. Kotona näperrettiin ystävän kanssa teemaan sopivia keksejä pikkuleipien ja macaronsseja leipoen. Myös samoihin sävyihin sopivan viirin askertelin yhtenä iltana, johon jokainen isommista lapsista piirusteli oman visionsa pandakarhuista, mutta loppupeleissä se unohtui kokonaan laittaa esille. No eipä tuosta unohduksesta haittaa koitunut, sillä Juhlahumun koristukset olivat niin kivat.

Perjantaina käytiin neiti 4-veen kanssa hakemassa koristuksia Juhlahumun Lempäälässä sijaitsevasta liikkeestä.

Tarjolla oli jos jonkinlaista somistetta juhlaan kuin juhlaan. Yritys tekee oheismyynnin lisäksi juhlasuunnittelua, juhlatarvikkeiden vuokrausta ja somistusta. Tästä linkistä pääset tutustumaan yrityksen nettikauppaan ja tarjontaan: https://juhlahumua.fi/tuotteet/ 🎈🎉

Alettiin sitten pikkuhiljaa asetella koristeita paikoilleen. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä juhlitaanko sisällä vai kesähuoneessa. Jälkimmäinen oli selkeä valinta.

Itse sankarit olivat niin riemuissaan palloista, etteivät meinanneet sohvalla pysyä.

Ja seuraavana päivänä saivat juhlat alkaa. Vietettiin siis juhlia siskoni perheen kotona kummitätien -ja setien (yhtä lukuun ottamatta) läsnäollessa pienellä porukalla. Heitin vitsillä ilmaan ajatuksen mustavalkoisesta pukeutumisesta ja kaikki olivatkin yllätyksekseni tarttuneet syöttiin.

Lapsilla riitti serkkujen kesken mukavaa puuhaa ilmapalloilla leikkien ja välillä sählyä pelaten.

Sankarit sattuivat olemaan eri nukkumisrytmissä ja kun toinen heräsi, alkoi toiselle uni maistumaan. Vasta myöhemmin iltapäivällä olivat kumpainenkin yhtäaikaa hereillä.

Suolaisia tarjottavia en sen kummemmin alkanut näpertämään, vaan otettiin kesähuoneen grillipaikasta hyöty irti ja syötiin kaikkien tykkäämää savustettua lohta. Lisukkeeksi salaattia, sienikastiketta ja ranskalaisa, eli ei mitään ihmeellistä mutta takuuhyvää, joka maistui kaikille. Alkukeittona oli siskoni tekemää mustatorvisienikeittoa.

Vietettiin aikaa kesähuoneessa herkutellen ja musiikkia kuunnellen. Tavoitteena oli saada ikuistettua video kävelevästä Huldasta ja monen yrityksen jälkeen siinä onnistuttiinkin.

Vihdoin viimein molemmat sankarit olivat yhtä aikaa hereillä ja heti piti napsia kuvat kummitätien kanssa.

Ja isommallakin porukalla, vaikka kaikki eivät tässäkään kuvassa näy.

Tässä oli oikein viimeisen päälle värikoodin mukaan pukeutunut perhe.

Pianon pimputtelu oli hauskaa huvia, niinkuin kuvista saattaa aistia. :)

Koska itse juhlakaluilla ei ollut sanottavaa tarjoiluun, kyselin, mitä isommat sisarukset juhlapöytään toivoivat. 🍿Poppareita, 🍩suklaalla kuorrutettuja munkkeja, keksejä (joita olivat himoinneet jo siitä asti, kun niitä kotona näperrettiin) itse tehtyjä vaahtokarkkeja, karkkia, vadelmamehua ja Caneseja.

No tuota toivelistaa ei ollut hankala toteuttaa, mutta ihmettelin miksei kukaan toivonut kakkua? Kakun kuitenkin leivoin mustikka- valkosuklaatäytteisenä ja panda-aiheisena. Vaikkei se ulkoisesti ihan täysin onnistunutkaan niin hävisi tehokkaasti juhlijoiden suihin lähes kokonaan. Maku korvasi ulkonäön puutteen.

Huldalla oli kova hinku herkkupöydän antimiin ja pääsihän se vähän niitä maistamaankin.

Ö -öö- ööööö!

Itse tehdyt vaahtokarkit kiinnostivat niin maultaan kuin koostumukseltaankin, vaikka ihmetystä aiheuttivatkin.  Nam nam sanoi Hulda. Kakkuakin saivat muutaman pikkulusikan verran maistella ja popcornia.

Siinä se ilta alkoi hämärtymään ja oli aika siirtyä saunomaan ja uimaan.

Kaikin puolin ihana ja rento päivä. Ja vaikkei itse juhlakaluille tästä muistikuvia jääkkään, on ainakin valokuvia joita voidaan sitten muutaman vuoden päästä yhdessä katsella.

Sain ilokseni blogiyhteistyön kautta järkättyä teille lukijani pienen arvonnan ja alekoodin Juhlahumua -liikkeeseen. Siitä kerron ihan pian lisää, joten kannattaa pysyä kuulolla!

Muistan selvästi sen hetken, kun käytiin ekassa ultrassa ja monitorissa ryskäsi terhakkaita vauvanalkuja kaksin kappalein. Huomasin sen heti ennenkuin lääkäri ehti edes suutaan avata. Sitä olin aikaisempienkin raskauksien aikana salaa toivonut, mutta nyt se oli kuitenkin varsinainen yllätys ihan koko kokonaisuudessaan. Kuitenkin heti tuosta hetkestä alkaen ehdottomasti ihana sellainen.

Melkoisia tunteiden ääripäitä sain tuntea, kun etsiskelin näitä kuvia tietokoneen muistien syövereistä. Pääasiassa iloa ja riemua, mutta mahtui väliin myös epätietoisuutta, huolta, avuttomuutta ja välillä väsymystäkin. Eikä suinkaan sovi unohtaa sitä valtavaa määrää sitä kaikken tärkeintä; rakkautta. Kokonaisuudessaan ennakkokuvitelmiani helpommalla kyllä loppupeleissä päästiin.

Neitokaiset syntyivät kirkkaana syysaamuna 28.9.2016 Keski-Suomen keskussairaalassa. Kun rankan leikkauksen ja heräämöstä pääsemisen jälkeen pääsin ottamaan pienokaiset syliin, meinasin pakahtua onnesta. Samat tuntemukset oli isi-ihmisellä, joka vietti meidän kanssa yhdessä kaikki sairaalassaolopäivät pienokaisia hoidellen.

B-vauvalla kuului lääkärin tarkastuksessa sivuääniä, jotka johdattivat hänet hetkeksi tarkkailuun. Kaikki oli kuitenkin tarkempien tutkimuksien jälkeen hyvin ja päästiin kolmen sairaalassaoloyön jälkeen kotiutumaan. Toki asiaa tutkittiin myöhemmin lisää ja selvisi hänellä olevan sydämessä rakenteellinen poikkeavuus, jonka kuitenkaan ei pitäisi vaikuttaa normaali elämään.

En ollut koskaan ennen nähnyt yhtä pientä vauvaa omin silmin, vaikka varsin hyvän kokoisia tytöt kaksosiksi olivatkin ja hyville viikoille viihtyivät masuasukkeina.

Laitokselta saatiin kotiin viemisiksi raskausviikolla 37+2 syntynyt supersuloinen kaksikko: Hentoääninen, rauhallisuuden tyyssija ja kipakka ihmisen alku, joka halusi kaiken heti, eikä kahden sekunnin kuluttua. Tai sitten kuului jo korvia huumaavaa huutoa, jota A) ei meinannut kestää ilman päänsärkyä kuunnella ja B) ei saanut helpolla loppumaan vaikka päällään olisi seissyt. Lapset oppivat tunnistamaan vauvat heti toisistaan.

Kotona meillä oli varsin odottava vastaanotto. Vihdoin sisarukset pääsivät näkemään pikkusiskot.

Varsinkin esikoinen kiintyi vauvoihin ensinäkemältä niin paljon, että saattoi monta tuntia päivässä vain istua sohvalla pikkusisko sylissään.

Ekat kylvyt ja sama jo ennalta merkille pantu luonteiden ero tuli kuvattua niin kameralla kuin videoitunakin. Vielä kun ehtisi niistä sadoista videoista ja tuhansista valokuvista editoida videon... Siihen voi kulua useampi vuosi, mutta toivottavasti joskus.

Pariviikkoisina oltiin jo saavutettu syntymäpäino. 3 kilon tietämillä kumpainenkin. Joka syötöllä punnittiin säntillisesti ja ne päiväkohtaiset isännän tekemät syöttöpunnituslaput roikkuu edelleen makuuhuoneen hyllynreunassa. Muutaman kerran olen ajatellut ne nyppiä pois, mutta viime hetkellä on mieli muuttunut ja laput töröttää siinä edelleen.

Kuukauden iässä Hildan huuto oli kovimmillaan. D-vitamiinin aloitos toi omat haasteensa, vaikka maitohapollinen versio otettiin käyttöön jo vanhasta tottumuksesta. Vain sylissä ja paljaassa ihokontaktissa oli hyvä. Ja siinähän me sitten oltiin tuntikausia päivittäin. Välillä jopa öisin trikoisella kantoliinalla minuun köytetettynä sohvalla pystyasennossa nukkuen, jotta vältyttiin huudolta. Kello soi 3 tunnin välein syöttöpuuhin, jos vauvojen omat hälyytyskellot eivät vielä olleet siinä vaiheessa kohta saapuvaa nälkään ehtineet reagoida. Kokoeroa neideillä oli påuoli kiloa ja se kyllä näkyi selvästi.

Tämä kuva myös yksi lemppareistani. Harvemmin viimeisen puolenvuoden aikana on näkynyt isännyyden kasvoilla yhtä onnellista ja levännyttä ilmettä. Kyllä, jotenkin levännyttä vaikka kolmen tunnin välein läpi vuorokauden oli "maitokello" soittamassa. Hilda oli heti syntymästään asti tissihiiri, mutta Huldalla ei imeminen onnistunut kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ollenkaan. Imuongelmien vuoksi hänet juotettiin niin omalla, kuin naapurista hankitulla lypsetyllä äidinmaidolla ja määrien kasvaessa myös korvikkeen ja äidinmaidon sekoituksella. Välillä metsästettiin luovutettua äidinmaitoa ympäri kyliä ja loppujen lopuksi naapurustossa asuva entinen alan ammattilainen sai määrätietoisilla otteilla ja ahkerilla, päivittäisillä vierailulla imuotteen ja tekniikan muuttumaan sellaiseksi, että Huldakin siirtyi kokonaan rintaruokintaan. Siitä ikuisesti kiitollinen T. Voi sitä onnen päivää, kun ekaa kertaa imetin tyttöjä yhtäaikaa.

Me handlattiin hommat kyllä tasapuolisuuden nimessä isännän kanssa kaksin aina kevään poikimisiin ja peltohommien alkuun saakka. Sen jälkeen puolisoa ei paljoa ole kotona näkynytkään. Tuntuu että hän on aina hommissa ja tottahan se osittain onkin, sillä hän tekee nyt meidän molempien työt pääasiassa yksin. Ei noiden kahden kanssa paljoa navetalle lähdetä ja päikkäriaika sujuu enemmän tai vähemmän tehokkaasti astianpesukoneen, pyykkikoneen kuin kattiloidenkin kanssa seurustellen. Ja usein nukkuvat juuri sopivasti vuorotellen, jolloin aina on yksi vauva kainalossa. Kummasti sitä on oppinut yhdelläkin kädellä touhuamaan pakon edessä ja jos jotain olen oppinut niin malttia. Kymmeniä projekteja jäissä, kun mihinkään ei riitä aika.

Kaikki rakkaudet samassa kuvassa.

Nämä kuvat ilahduttaa meidän jääkaapin ovessa päivittäin:

Paljon mietittiin, pidetäänkö nimiäiset tai kastajaiset tai kumpaakaan. Siskojeni avustuksella, kummien ja isovanhempien läsnäollessa juhlittiin isosiskoni perheen kotona kastejuhla. Tytöt olivat silloin parin kuukauden hujakoilla. Ihana päivä, josta jäi jos suinkin mahdollista vielä ihanammat muistot.

Ylpeät isoveljet

Kummiksi valokoitui meidän koko perheelle niin rakas Paula, joka on jo ennestään meidän kaikkien lapsien kummitäti. 5 kummilasta samasta perheestä, tuskin kovin yleistä, mutta meillä oikeaksi havaittu ja toimiva ratkaisu. Hän on ihminen, joka on aina valmis auttamaan, omasta tahdostaan haluaa olla paljon lasten kanssa ja voisin väittää hänen rakastavan meidän viisikkoa kuin omiaan. Rakastavia ja välittäviä aikuisia ei voi koskaan olla liikaa.

Kummeiksi valikoitui myös molemmat isosiskoni puolisoineen. Siskonikin ovat kaksoset, mikä on aika hauska sattuma. Nostettiin arpaa, kenestä tulee kenenkin kummi ja arpavalinta osui ihan nappiin. Aikanaan A- vauvasta tuli meidän A:n kummi ja B:stä B:n.

Ja viimeisinä, muttei suinkaan vähäisimpinä Ella ja Milla, siskojeni jälkikasvu. Tämä jo raskauden alkuvaiheessa kummin tärkeään virkaan valittu kaksikko toimi sylikummeina kastetilaisuudessa. Muistan vielä positiivisen raskaustestin tehtyäni miettiväni kummalle näistä rakkaista sylikummin virka aikanaan osuu. Ekan ultran jälkeen ei tarvinnut kahta kertaa pohtia.

Vielä tädeillä on oma rippikoulu käymättä, mutta nimet lisätään kummikirjoihin sitten tyttöjen konfirmaation jälkeen. Tämä kaksikko on aina hoitamassa vauvoja, kuin suinkin mahdollista. Sitä valtavaa rakkauden määrää ja kiintymystä on ihana seurata lähietäisyydeltä.

Kolmen kuukauden iässä minit alkoivat jo seurata toistensa puuhia ja ympärillä tapahtuvia asioita ainaisen nukkumisen sijaan. Päät alkoivat pysyä jo hieman omin voimin pystyssä ja kylpyhetkistä tuli odotettuja eikä Hildakaan enään raivonnut jokaisella pulikoinnilla.

Tähän aikaan tuli vaan katseltua näitä kahta ja nautittua vauva-arjesta täysin siemauksin. Muutaman viikon ehti olla jo koko talossa hieman hiljaisempaa itkujen osalta, kunnes...

Pikkuhiljaa alettiin treenata lattialla viihtymistä ja pyörähtämistä sellältä vatsalleen. Siinähän sitä riitti kääntelemistä, kun pikkuhiljaa molemmat oppivat katselemaan omatoimisesti maailmaa eri vinkkelistä. Tietysti vatsa-asentoon piti päästä kokoajan, mutta niskat eivät olleet vielä niin vahvistuneet, että siinä olisi kauaa jaksanut maailmaa ihmetellä. Voi sitä huutoa. Hilda hoksasi jossain vaiheessa alkaa huutamaan jo kesken kääntymispunnerruksen, jotta heti olisi joku kääntämässä selälleen, josta sitten piti välittömästi koittaa pyörähtää mahalleen. Kyllä niitä käänneltiin muutama sata kertaa päivässä. :)  Hulda on oppinut merkittävimmät taidot noin paria viikkoa - kuukautta ennen Hildaa.

Sitten ne päätkin alkoi pieniä hetkiä pysymään pystyssä, vaikka välillä painava pää tuotti melkoista huojumista varsinkin Hildalla.

Neljän kuukauden iässä oli aika seesteistä aikaa. Minäkin olin saanut maidontuotannon siihen pisteeseen, ettei lisämaitoja tarvinnut antaa kummallekkaan ja isännyyden tuttipullojenpesurumba helpottui valtavasti.

Tähän aikaan neidit nukkuivat täysiä öitä vierekkäin pinnasängyssä pötkötellen. Aamulla vastassa oli melkoisia aurinkoja!

Puolenvuoden merkkipaalun täytyttyä päät pysyi omatoimisesti jo niin tanakasti pystyssä, että päätettiin kokeilla hyppykiikkuja. Niistä tuli heti hitti. Ensin vain muutama minuutti ja aika piteni pikkuhiljaa varttiin, jonka jaksoivat loikkia keinussa suukorvissa samalla kiljuen.

Enään ei selällään viihdytty hereillä ollessa lainkaan ja päät tanakasti pystyasennossa seurattiin ympärillä olevia tapahtumia.

Seitsemän kuukauden iässä Hulda oppi itse istumaan, Hildan pysytellessä vielä vahvasti lattiaan liimaantuneena.

Isosisko on ollut koko ajan ihan huippuinnokas vauvanhoitaja, eikä suinkaan poikiakaan voi asiassa moittia. Aina aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä pitää käydä pussaamassa pienimmille sisaruksille hyvän päivän -ja yöntoivotukset. Ja sen sata kertaa siinä välissä.

Kahdeksan kuukauden rajapyykin täyttyessä molemmat oppivat istumaan itsenäisesti.

Tähän aikaan vietettiin paljon, lähes päivittäin aikaa pihalla sijaitsevassa huvimajassa. Siellä nukuttiin niin päikkärit ja vietettiin aikaa isompien lapsien uimatouhuja vahtien.

Helteiden saapuessa pääsi pieninkin kaksikko terassille ekaa kertaa räpiköimään yhdessä uima-altaaseen. Voi että miten he nauttivat siitä ihan silmin nähden. Pois piti aina lähteä vasta, kun lämmin vesi alkoi viilenemään.

Paljussa ovat myös kesän aikana saaneet lillua useanpaankiin otteeseen. Siinä ei ole veden jäähtymisestä pelkoa, kun aina voi heittää muutaman kapulan kamiinaan jos tarvetta.

Uusi pihasauna on osoittautunut koko perheelle tärkeäksi paikaksi kahta pienimmäistä myöten. Viileämmillä ja tuulisimmillakaan keleillä ei tarvi kahden pienimmän jäädä kylpynautinnoista paitsi, kun keskitasanteelle saunan lämpöön saavat oman uima-altaansa.

9 kuukauden iässä jälleen korostui vauvojen välinen kommunikaatio. Mitä toinen edellä, sitä toinen perässä.  Hildasta kuoriutui varsin huumorintajuinen ja hymyilevä auringonpaiste, kun taas Huldalla usein on kovin vakava ilme, eikä hymyjä saa kaivettua esiin edes pelleilemällä.

Seisomaan mineistä mideiksi muuttuneet tylleröt oppivat lähes yhtä aikaa, jota kuinkin kymmenen kuukauden iässä.

Näitä kuvia kotona pihasaunan terassilla napsiessa Hulda nousi ilman tukea ensimmäistä kertaa seisomaan.

Pariin kertaan kylmän ja sateisen kesän aikana oli niinkin kauniita kelejä, että päästiin käymään paikallisella hiekkarannalla tunnustelemassa, miltä se hiekka tuntuu varpaiden välissä. Ja suussakin.

Meidän perheen tytöt rannalla. Kahdella pienimmällä voi vierähtää jokunen vuosi, ennekuin saavuttavat neljä vuotiaan isosiskon hiusten pituuden.

Vähän käytiin tutustumassa paikalliseen nähtävyystarjontaan neitien kera.

11 kuukautta ja taas oli Hulda itselleen tyypilliseen tapaan vakava. Tai kyllä hän siis hymyileekin varsin valloittavasti kahden ylä -ja kahden alahampaan voimin valloittavaa hymyä, mutta ei vieraille eikä kameralle. Hilda tas on oikea auringonpaiste aina virnuilemassa.

Mutta nyt, eka vuosi siis täynnä ja siitä hyvästä piti räpsästämuutama kuva. Kuvauksen kohteet eivät vaan olleet kuvaustuulella ja kesken pakkauksen päätin siirtää kuvan oton illemmalle. Nyt ollaan siis lomallhyvillä mielin. Meneillään on isännän viimeiset isyyslomaa ja tarpeeseen tulivat. Kotinavetassa eläimet hoitaa meidän lempparilomittaja ja koti -ja koiravahtiakaan ei tarvinnut kahta kertaa kysäistä.  Joten nyt vaan ollaan ja nautitaan. 😍

Mukavaa viikonloppua jokaiselle, minä alan valmistelemaan neitien ekoja synttäripippaloita.