Selailin yhtenä iltana keskeneräisiä, julkaisemattomia postauksia. Niitä on kertynyt jo huikean paljon, melkein pari sataa. Aina vaan aika ei riitä kirjoitusten loppuun saattamiseksi tai sitten ne on huomaamatta jäänyt julkaisematta. Sitten tilanteet on mennyt ohi ja kesken eräiset kirjoitukset on jäänyt roikkumaan luonnoskansioon.

Mutta koska tämän postauksen aihe on tärkeä ja edelleen ehkä liiankin usein mielessä, halusin sen tänne laittaa jotta jokainen sielä kotosallakin ymmärtäisi välillä tarkistaa astiakaappinsa todellisen kestävyyden. Täällä aidanreunalla astiakatastrofi oli jo niin lähellä, että hikipisarat nousee pintaan sitä hetkeä ajatellessa. :)

Yhtenä kesälyönä tyhjäsin astianpesukonetta ja tungin astiakaappiin totuttuun tapaan astioita. Sydän jätti pari lyöntiä välistä, kun hyllystä alkoi kuulumaan pienen pientä ratinaa, joka muistutti uhkaavasti rikkoontuvaa jäätä. Äkkiä tavaraa pois hyllystä ennen kuin astiakatastrofi olisi peruuttamaton. Astiakaapin hyllyn romahtaminen oli ihan muutamista sekunneista kiinni. Siitä olisi luultavasti syntynyt sellainen lumipalloefekti, että oksat pois!

Täytyy kyllä todeta, että kaapissa olikin aivan valta määrä kippoa, kuppia, lautasta ja tarjoiluvatia. Kun keittiönpöytä oli jo täytetty ja sitä ympäröivät tuolit ja olohuoneenkin pöytä eikä astioille loppua näkynyt, olin jo todella hämmästynyt kaapin säilömästä astia määrästä. Päätin välittömästi alkaa marittamaan ylimääräisiä pois, sillä toisen astiakaapin hankinta tilanpuutten vuoksi ei ollut, eikä ole edelleenkään mahdollista.

touko9%2C7.jpg

Päätin Marituksen oppien mukaan, että vähinten iloa tuottavat saisivat löytää itselleen uuden, rakastavan kodin... Ehkä vähän tylsää,  mutta värikkäät saavat nyt poistua mustavalkoisten tieltä.

touko9%2C9.jpg

Isännyys yhden päivän rakenteli astiakaapin jokaiselle hyllylle tuet ja nyt muuten kestää. Mustaa maalia päälle ja avot! Aivan kuin ne olisi kuuluneet hyllykköön aina. Eikä ovien kiinni ollessa yhtään kapulaa edes ole näkyvissä.

touko9%2C8.jpg

Samalla astiakaapin sekamelska vaihtui toisenlaiseen asetelmaan. Itsellenikin tuli hieman yllätylksenä, kuinka paljon Marimekon ihanuuksia astiakaappiini onkaan pesiytynyt. Salaattikulhoja oli kertynyt viisi ja isoja mehukannujakin kolme kappaletta. No niitä ei toki liikaa voi ollakkaan, vaikka muutamia Siirtolapuutarhan/räsymatto -sarjojen värikkäitä yksilöitä päätin pienen pohdinnan jälkeen marittaa uusiin koteihin.

Mustavalkoinen vaan on niin minun juttu, että muut värit saavat väistyä. Punaiset toki jäävät joulunaikaa odottamaan niin Teemoissa, kuin Marimekonkin astioissa. Sama karsinta koskee muita astioita, Teemastakin muita värejä saa nyt lähteä tilanpuutteen vuoksi kiertoon, sillä mustia ja valkoisia on kertynyt vuosien mittaan jo ihan kivat pinot ja niillä takuulla pärjätään arjessa ja juhlassa, jos vaikka jotain juhlan tynkää kotona järjestettäisiinkin. Ja tottapuhuen mitä iloa niillä muilla väreillä on kaapeissa tilaa viemässä, kun aina käytössä ovat vain lempiastiat. Marimekon keltaiset Kestit ja värikkäät Paratiisit saavat kyllä jäädä, vaikka eivät välttämättä paikkaansa juuri kyseisestä astiakaapista enään löydäkkään. Ja Aarikan tuotteilla on aina oma pikku kolonen sydämeni sisustusosiossa.

marimekko%20siirtolapuutarha%20%282%29.j

Loppujen lopuksi rakas astiakaappi on nyt hyvin mustavalkoinen ja järjestelmällisempi kuin aiemmin. Marimekon siirtolapuutarhat ja Arabian mustat ja valkoiset Teemat sulassa sovussa allekkain.

astiakaappi.jpg

Mietin, että puuttuuko vielä jotain. Harkinnan päätteeksi keksin parikin juttua: matalat, pienet tarjouilukulhot ja kuviollisia ruokalautasia voisi joskus hankkia 6-12 vielä lisää, mutta muilta osin astiakaapin sisältö olisi aikalailla valmis. Eilen juhlittiin synttäreitä ja sain muutaman setelin "astiarahaa." No arvata saattaa, että käynti Marimekon liikkeessä ja astiakaapin sisältö on yhtä askelta lähempänä täydellistä. Sarjan kannalta se ei ole lähelläkään täydellistä, mutta omien mieltymysteni mukaan on.

Moni takuulla miettii, onko nuo kaikki käytössä, mutta kyllä ne on. Eivät suinkaan kaikki päivittäin, mutta meillä käy paljon vieraita ja lihojen suoramyyntipäivinä astiat loppuvat aina jossain vaiheessa keskenkin. Myös neiti 4 vee on alkanut omasta halustaan jo kerätä itselleen astioita, joita sitten isona kuulemma vie mukana omaan kotiinsa. Sehän sopii.  Paljon myös sarjaan kuuluu sellaisia astioita, joita en ole hankkimassa ollenkaan. Joku kuviointi vaan miellyttää niin paljon enemmän silmää kuin toinen, että monesti vanhat astiakaapin arteet peittoavat mennen tullen uutuudet.

Haaveissa on, että Mariskooleille saisi joskus järjestettyä oman kaapin. Niissäkin olisi muutaman kymmenen yksilön verran harventamisvaraa. Toisaalta mietin harmittaisiko niistä luopuminen joskus jälkikäteen, mutta ulkovarastossa, sängynaluslaatikoissa,kellarissa ja ulkovintillä niistä ei ole ainakaan tällä hetkellä kenellekkään iloa. Koskaan kyllä jälkeenpäin mistään luopuminen ei ole harmittanut jälkeenpäin, vaan on vaan ollut mukavaa saada ympärille lisää tilaa hengittää, joten jospa vain rempaisisi kerralla kunnolla. Muumiähkykin on nyt saanut minut valtaansa. Ne taidan pakata pahvilaatikoihin ja antaa joskus lasten mukaan maailmalle. Toisaalta niitäkin on kertynyt niin paljon, että osan voisi surutta laittaa eteenkin päin. Ihan vaan lempparit jäisi, kuten muutto- astiat, yhdet talvimukit (en muista vuotta) ja kaikista kauneimmat, eli juhlat... Muita ei tulisi ikävä.

Meillä onkin jotain speciaalia tiedossa muutaman päivän päästä. Sitä ennen vielä paalihommia ja muuta mukavaa. Ja ainiin, nyt on tullut viestiä ettei oivalluksien nimellä löydy meitä instasta ja se onkin varsin totta. Elämäämme voi seurata nimimerkin "soikkulampi" takaa. Sinne on tullut ahkerasti päivitettyä elämän menoa niin kuvien kuin videoidenkin muodossa. Se on näppäryydellän ainakin toistaiseksi korvannut blogikirjoittelun.

Mutta mukavaa viikkoa ja iloa arkeen jokaiselle!