Meillä on vanha ja kiehtova riihi, jonka syövereissä säilytetään pieniä heinäpaaleja. Maaginen ja kaunis paikka. Ulospäin näyttää kamalalta röttelöltä. Samainen riihi on toiminut aikoinaan ruumiiden väliaikaissäilytyspaikkana, ja lapset haluavat joka kerta kuulla siitä, no valitettavasti siitä paljon sen enempää ei ole kerrottavaa. Itse en kuitenkaan vapaaehtoisesti mene pimeällä yksinään heiniä hakemaan. Sen verran on vilkas mielikuvitus.

Pikku -Ellilläkin nenä nuuskutteli tarkkaan heinäkasoja.

Se on lasten lemppari leikkipaikka pihalla. Niin omien, kuin vieraidenkin. Eilen päädyimmekäymään riihellä lasten toiveesta kurkkaamassa Riihitonttua. Riihitonttu (tässä leikissä minä) ei tykkää ylimääräisistä vieraista, vaan ajaa heidät pois, jos saa kiinni. Yleensä ei saa. :) ...vaikka yritystä riittääkin.

Itse lumoudun riihen kauniista pinnoista kerta toisensa jälkeen ja tällä kertaa otin kameran mukaan.

Myös rännissä roikkuvat jääpuikot saivat kamerani räpsymään.

Mukavaa sunnuntaita jokaiselle!