Kaaliruoat jakaa selvästi mielipiteet: toiset tykkää, toiset ei. Meillä tykätään aivan valtavasti. Tässä ohjeessa käytän reilusti porkkanaa ja sipulia. Kevytkerman voi vaihtaa halutessaan myös kuohukermaan tai maitoon.
KAALILAATIKKO
Iso keräkaali
öljytilkka paistamiseen
3 isoa porkkanaa tai paljon pieniä
3 sipulia
4 dl riisiä
8dl vettä
lihaliemikuutio
500 g rotunaudan jauhelihaa
mustapippuria
suolaa
paprikamaustetta
soijakastiketta
meiramia
valkopippuria
kananmuna
2 purkkia kevyt ja paksu ruokakermaa
siirappia loraus
Silppua kaali hienoksi raasteeksi ja paista se osissa pienessä öljytilkassa pannulla. Mausta jokainen erä suolalla ja kaada isompaan astiaan.
Kiehauta 8 dl vettä kattilassa ja lisää riisi ja lihaliemi. Kun ekan kerran pulpahtaa kunnolla, jätä riisikattila sammutetulle levylle. Riisi kypsyy siinä itsestään ilman pohjaan palamisen vaaraa.
Kuuori ja raasta porkkanat ja silpua sipulit. Paista pannulla kevyesti öljytilkassa. Kaada kulhoon kaalin kanssa.
Paista jauheliha ja mausta se paprikalla, suolalla ja pippurilla. Kaada kasvisten sekaan. Ripottele päälle meiramia ja valkoippuria. Meiramia reilummin ja valkopippuria hieman varovaisemmalla tuntumalla.
Kaada kermat erilliseen astiaan. Sekoita joukkoon kananmuna ja loraus soijakastiketta. Kaada seos kaalivuokaan.
Valuta päällimmäiseksi siirappia ja nosta 200 -asteiseen uuniin muhimaan reiluksi puoleksi tunniksi. Tiputa asteita ja anna laatikon muhia vielä toinen puolituntinen.
Tarkkaile, että kaalilaatikon pinta ei pala. Hieman saa väriä tulla pintaan. Peitä tarvittaessa foliolla.
Tässä vaiheessa keittiössä leijailee jo hurmaava tuoksu. Kyytipojaksi puolukkasurvosta tai hyytelöä. Kokemuksesta tiedän, että tästä ei ihan pienellä annoksella selvitä. :)
Ihanan kasvisversion saa jättämällä lihan pois.Hiilareita välttelevä jättää riisin ja siirapin pois.Kokeilemisen avoinen versio tulee myös paistamalla sieniä useampi kourallinen sekaan, eikä koskenlaskijakaan ei ole myöskään missään laatikkoruoassa epätoivottu vieras.
Nautinnollisia makuhetkiä!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.