Lähdettiin eilen iltasella mökille saunomaan ja päätettiin saunan lämmetessä tehdä pieni veneretki järvelle. Ilma oli mitä kaunein ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ajattelin, että tässä on kyllä kesän paras hetki.

Lapset laskeskeli muiden veneilijöiden "laivoja"  ja minikokoisia  aarrearkkuja, eli katiskoiden tai verkkojen styroksisia merkkejä. Näytti olevan mukavasti liikennettä järvenselllä.

Pikkuneidin pillinpuhallusharjoituksista huolimatta rennosti katseltiin joutsenia ja maisemia jatkaen matkaa akkukäyttöisen perämoottorin voimin...

...kunnes akusta loppui virta ja oltiin aika kaukana omasta mökkirannasta. Ei muuta kun soutamalla takaisin ja siinähän kului hetki jos toinenkin. Hymy ei kuitenkaan hyytynyt, mutta vaatteet soutajalta väheni matkan edetessä. Omassa mökkirannassa isäntä oli jo hyvin vähäpukeinen.

Kun rantauduttiin, oli tulet jo ehtinyt sammua. Onneksi saunassa oli jo valmiiksi kuuma, joten äkkiä oli löylyvalmis. Tässä vaiheessa hieman ihmettelin, mitä älämölöä kuuluu kotipihasta lehmien toimesta.

Saunan jälkeen grillattiin pientä purtavaa tulella lasten toiveesta. Tuo yksi nakki sai hymyn huulille. :)

Nam, nam, nakkia ja pillimehua.

Lähdettiin rantasaunasta kotiin ja älämölö oli hiljentynyt. Kun sitten ajettiin vielä illalla lehmille rehuja, huomattiin aiemman möykän syy. Vasikat olivat karkuteillä ja ojasta pilkisti ainakin 15 turpaa. Naapurin täti huuteli, että joku vasikka oli käynyt maantielläkin juoksentelemassa, mutta hypännyt takaisin aitaukseen, kun auto oli tullut tietä pitkin. Huh, mun painajainen. Ja kaiken lisäksi meillä kummallakaan ei sattunut olemaan puhelinta mukana mökillä, harvinainen yhteensattuma sekin. Myöhään illalla yläkerran lastenhuoneesta, legolaatikosta palikoiden seasta kun puhelimen löysin, oli toistakymmentä puhelua saapunut.

Ei muuta kun aitoja korjaamaan ja vasikoita ajamaan. Ehti jo pimeäkin tulla. Meinasin ystäväni hätyyttää lastenvahdiksi, mutta pienen suostuttelun jälkeen isommat söivät kaikessa rauhassa iltapalaa Rasmus-nallea katsellen ja pienin istua tillitti mukana traktorissa.Taskulamput kädessä juoksenneltiin ympäri aitauksen reunoja, minä vasikoita etsien ja mies aitoja korjaillen. Tien vieressä oli kahdesta kohtaa langat rikki, siitä mistä vasikka tielle oli mennyt ja vähän matkan päästä oli tullut pois langat mennessään katkoen. Kaikki korjattiin ja mittailtiin, mutta virta edelleen nollassa. Mitattiin jo toisestakin aidasta, josko meidän aitalangantesteri olisi mennyt rikki, mutta siellä oli virta niin voimakas kuin pitikin.

Pienen tuumailun jälkeen isäntä huomasi, että joku johto oli huonosti kiinni paimenpojassa ja taas saatiin homma pelittämään. Hikihän siinä juostessa ja uusia aidantolppia maahan hakatessa jo ehti tulla, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kaikki vasikat tallella ja aidoissa virta. Tänään vielä mennään aitaukset paremmalla ajalla läpi. Ikinä ei tiedä, mitä ilta tuo tullessaan, hyvä niin.

Auringontäyteistä lauantaita jokaiselle!

-Soikku