Moni on varmaan ihmetellyt, kuinka mun tammikuussa käyntiin potkaistu kadonneen vyötärön metsästys- projekti on hieman hiipunut. Tottahan se on, että painoa ei ole lähtenyt vauhdikkaasti hyvän alun jälkeen, eikä nyt koitetakkaan pudottaa samanlaisella vauhdilla kuin alunperin oli tavoite. Kuitenkin vähähiilarisuus kiinnostaa ja olen panostanut entistä enemmän ruoan puhtaaseen laatuun, terveellisyyteen ja hyvään ja ravintopitoiseen sisältöön.

Koko homma siis tuli meille yllätyksenä, mutta ehdottomasti iloisena sellaisena. Minulta jäi menkat tulematta, mutta niin on käynyt ennenkin kun olen alkanut rytinällä laihduttamaan, tällä kertaa syy vain oli hieman eri. Sitä vaan en vielä silloin useampaan viikkoon tiennyt. Kunnes jossain vaiheessa, useamman viikon odottelun jälkeen ostin raskaustestin ja siihen piirtyi välittömästi kaksi viivaa. Selvä peli. No olihan me vielä puhuttu ja haaveiltu, että yksi lapsi saisi jossain vaiheessa tulla. Ja jos sen aika olisi nyt, hän olisi tervetullut juurikin nyt. Minulla oli viikot jo aika pitkällä kun ilmoitin asiasta neuvolaan. Neuvolan jälkeen lähes heti kopsahti postilaatikkoon Gravidasta lähete ultraan. Sinne siis ja sattui vielä olemaan sellainen päivä, että puolisokin pääsi mukaan ja lähdettiin yhdessä reissuun.

Sielä saatiin heti alkuun kokea melkoinen yllätys, nimittäin masussani ei räpiköinyt yksi sikiö, vaan kaksi kerrallaan. Kaksoset siis tulossa! Ensin veti aika hiljaiseksi ja miettiliääksi, mutta muutaman minuutin sulattelun jälkeen ollaan kyllä ihan huippu innoissaan tästä tuplauutisesta! Isännyydelä kesti tosin hetki tajuta asia. Myös ne läheisimmät ystäväni kenelle en malttanut olla kertomatta uutista silloin heti samana päivänä jo kotimatkalla, olivat ihan täysillä mukana ja niin iloisia meidän puolesta! Olen aikaisemmin haaveillut kaksosista, mutta nyt ei kyllä käynyt edes mielessä, sillä tämä on eka raskauteni, jossa en ole ainakaan toistaiseksi vielä oksentanut kertaakaan. Vitsailin vielä isännälle, että ei olisi "pelkoa kaksosista", sillä olin selviytynyt kuvotuksen ja oksentamisen suhteen paljon helpommin kuin aikaisemmissa raskauksissa. Minun isosiskothan on kaksoset ja suvussa heitä muutenkin on useammat, joten aina eka ultra on siltä osin jännittänyt hieman enemmän. Mutta nyt, meille, WAU!

ultra.jpg

Samalla myös selittyi se helmikuinen influenssapiikin jälkeinen tajuton väsymys, vilunväreily ja voimattomuus, kun makasin sohvalla ja sydän hakkasi hurjana eikä lenkkeilystä tai salilla ja uimassa käynneistä tullut muutamaan viikkoon yhtään mitään. Kävin silloin myös lääkärissä ja sain reseptillä nenätippoja, jotka kuitenkin jätin hakematta. Se oli tämä, eikä suinkaan piikin aiheuttamat oireet, niinkuin silloin kuvittelin.

Mutta nyt siis masussa potkii kaksikko ja meistä tulee rytinällä suurperhe, jos kaikki tulee menemään hyvin. Aika paljon tulee hankintoja tehtäväksi ja hyvään alkuun olen päässyt jo nettikauppojen tarjontaa selaillessa. Mitään en ole vielä tokikaan tilannut, mutta hankittavien kamppeiden lista on jo yllättävän pitkä. Onneksi kodissa on sen verran neliöitä, että tähän hätään ei tarvitse suunnitella lisäsiiven rakennusta. Ja se auto mitä ollaan juurikin tästä perhekoon kasvusta johtuen metsästetty, käytiin hakemassa sunnuntaina Oulusta. Montaa käytiin katsomassa ja koeajamassa, mutta kun tämä yksilö löydettiin, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ikäähän tuolla jo on useampi vuosi, mutta kilometrit on hyvinki kohtuulliset siihen nähden ja kunto loistava. Hankittiin siis 9-paikkainen Volkkarin Transporter, niin johan mahdutaan kaikki kyytiin, eikä tilakaan tule ihan heti loppumaan. Autonhankinta vain oli saatava pois päiväjärjestyksestä ennen peltohommien alkua, sillä kesällä meillä ei olisi yksinkertaisesti aikaa ajella ympäri suomea sopivaa yksilöä metsästäessä. Saatiin samalla heittää Volvolle hyvästit, mikä sekin oli syy pieneen juhlaan. Vieläkun muistan tankatessa auton olevan diesel, niin hyvä tästä tulee. Pikkuhiljaa siis alkaa asiat loksahdella paikoilleen, vaikka kesän peltohommat ja paalausurakat jo hieman etukäteen hirvittääkin.

000000000000000000000000000000trasportte

Lasten mielestä auton nimi  on Transformer. :)

Eilen illalla kerrottiin uutinen lapsille ja nyt tiedänkin, että enää se ei ole sen jälkeen minkään sortin salaisuus ja tohdin asiasta tännekkin kirjoittaa. Meinasivat ihan seota ilosta ja jokainen kävi tunnustelemassa joko potkuja tuntuu. No ei tunnu vielä, ainakaan ulospäin. Jotain pieniä sipaisuja olin havaitsevinani yhtenä iltana. Aamulla kerhoon viety neiti 3-v paljasti uutisia jo eteisessä kerhotädeille. Toisekseen iloisesti kasvava vatsanseutu ja minibussi pihassa saa aika monet laskemaan yhteen 1+1, joten eipä tätä enää montaa viikkoa olisi salassa pidetty. :)
Että tällainen uutinen tälläkertaa. Ja voin kertoa kyllä olevani tästä ihan huippuonnellinen. Nyt on toiveet lähetetty joka ilmansuuntaan, että kyytiläiset pysyvät kyydissä syksyyn saakka.

Sateisista keleistä huolimatta, aurinkoisin terveisin

-Soikku