Täälä aidanreunalla on palattu vihdoin normaaliin arkeen. Sunnuntai toi tullessaan mustansävyisiä tapahtumia ja niitä miettiessä on ehtinyt valua kyynel jos toinenkin. Rakkaan ystävän perhettä kohdannut käsinkosketeltava suru on saanut omatkin tunteet jo monta kertaa pintaan ja myönnän kyllä muutenkin olevani herkkä.

Isännyyskin oli onneksi sunnuntaina jo paremmassa hapessa ja hommissa mukana tuttuun tapaan vaikka yskä onkin vielä melkoinen. Toivottavasti viimeiset pöpöt jäivät rantasaunaan ja järveen ja me muut pysytään terveenä. Smurffirivistö rantamökin pöydällä se kasvaa kasvamistaan ja aikamoinen smurffijoukkio sinne on jo kerääntynyt. Ihan kaikki eivät tainnut kuvassa ollakkaan, mutta eipä se niin justiinsa. Jahti jatkuu syksyn mittaan ja joka kerta yksi sujahtaa piiloon. Yhtään ei ole jäänyt lapsilla löytämättä, vaan sitkeästi etsivät vaikka piilot kesän edetessä vaikeutuvatkin.

000smurffi.jpg

Maanantaina jatkui rehunteko vauhdikkaasti mahdollisista pienistä sadekuuroista piittamatta, mutta kun kaatohommat meni traktorilla uimiseksi loppui hommat varsin nopeasti puolitiehen. Meillä on vielä noita suopohjaisia peltoja tekemättä ja tällaisen kesän jälkeen tietää että märkää on. Saattaapa olla että ihan kaikkia lohkoja ei saada ollenkaan tehtyä kun vesi kirjaimellisesti seisoo pellolla. Kakkossato myös helpottaa tilannetta ja se että laitumet on hyvässä kasvussa joka vähentää kesän paalimenekkiä huomattavasti. Hieman vajaan viidensadan pyöröpaalin vaje vielä jäljellä, mikä tietää että pelloilla saa useamman päivän edelleen pyöriä kunhan pohjat ensin kuivaisivat. Ihan kuivaa ollaan saatu nyt kasaan tarpeeksi, joten puolikosteakin kelpaisi nyt hyvin vaikka vettä onkin turha paalata. Aamupäivällä isännyys jäikin kiinni pellolle kesken paalauksen ja riensin sitten käärimen kanssa apuun. Jäin pellolle odottelemaan muutamaksi tunniksi, että kaikki kaadetut märät kohdat on paalattu. Koitinpa siinä samalla odottelun lomassa itsekkin pitkästä aikaa käärimishommia kokeilla ja vajaat viitisenkymmentä paalia sain käärittyä muoviin ilman suurempia supistuksia. Olin kyllä yllättynyt, sillä aiemmin traktorilla ajo on ollut lähes mahdotonta. Isäntä kääri loput ja tänään saatiin hieman reippaat 100 pallukkaa lisää.

Pari viimeyötä edeltävää yötä on ollut rasittavia, sillä laitumelta on kuulunut ihan hirveää huutoa yöllä neljän ja kuuden välissä. Tästä ehdinkin jo purkautua facebookin puolella ja pyytää naapurustolta meluhaittaa anteeksi. Ihan oikeesti, yöllä kuuluva ammuminen on ollut sen tasoista, että vähintään kuvittelisi karhun laumaa jahtaavan tai että olisivat juuri sillä hetkellä kuolemassa nälkään. Kummastakaan ei ole ollut kyse, vaan kolme sonnivasikkaa ovat nyt valinneet nukkumapaikoikseen vasikoiden ruokintahäkin, jonne emot ei siis mahdu sisään. Siellä nukkua kuorsaavat yhdessä kasassa toistensa päällä eivätkä tippaakaan välitä vaikka emot karjuvat aidan takana utereet täynnä maitoa. Koska ikkunat auki nukutaan, se möly herättää kyllä tehokkaasti eivätkä ne yksinkertaisesti hiljene, ennen kuin pukeutuu ja kävelee laitumelle ajamaan kuorsaavan kolmikon ulos vasikkaporteista. Nukkuminenkin olisi ihan mukavaa tuolloin aamuyöstä, joten tähän täytyy keksiä joku ratkaisu pikaisesti. Onko se sitten se, että vasikkaportit suljetaan yöksi, mikä taas saataa aiheuttaa muissa vasikoissa huutokonserttia kun eivät pääse vapaasti ruokailemaan yöllä vai poistetaanko häiriköt vaan toiseen laumaan emoineen. Sekin tietysti tässä vaiheessa huono ratkaisu, sillä vielä ei tiedetä onko Messinki-sonni saanut emoja kantavaksi, joten nähtäväksi jää miten tässä nyt toimitaan, mutta samanlaista huutomylläkkää ei haluta enään yhtenäkään yönä. Viime yönä olikin sitten jo hiljaista ja kyllä teki koko yön kestävät unet ilman yöllä juoksemisia hyvää.

Eilen tuli muuten täyteen 30 raskausviikkoa, eli nyt lähti käyntiin 31 raskausviikko. Aivan huikeaa vauhtia viikot vierii ja tajusin juuri että mitään ei ole vielä valmiina. Jospa vaikka nyt laittaisi ensimmäisen koneellisen vauvanvaatepyykkiä pyörimään, sillä meidän "mammaryhmässä" on jo muutamat lokakuiset syntyneet ja kaksosista yhä useammat. Ei sitä  tiedä, milloin se oma vuoro koittaa, mutta toki toivon ettei vielä useanpaan viikkoon kuitenkaan. Melkoinen mylläkkä käy mahassa montakertaa päivässä, joten hyvin jaksavat muistutella olemassaolostaan eivätkä kyllä ilman mylläystäkään pääse unohtumaan, sillä alkaa olla kokonaisvaltaisesti jo niin valasmainen olotila.

Mutta näillä eväillä mennään kohti lomalaisten viimeistä lomapäivää ja torstainahan ne koulut ja eskaritkin sitten ainakin tääläpäin alkaakin.

Hieman aurinkoisempaa viikkoa teille kaikille siis toivottelen!