Vielä on metsät mustikoita pullollaan ja uunin sujahtaa parikin kertaa viikossa mustikkapiirakka. Vaihtelun vuoksi kehittelen uusia ohjeita ja tuorejuustolla tuunattu mustikkapiirakka on mukavaa vaihtelua perinteiselle piiralle. Samanlainen hyväksi todettu murotaikinapohja piirakassa on kuin yleensäkin, mutta täyte on erilainen.
Pohja
n. 100g voita
1 dl sokeria
1 muna
vaniljasokeria
3 dl Vehnäjauhoa
1 tl Leivinjauhetta
Vatkaa sulatettu voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kanamuna ja sekoita. Mittaa sekaan jauho ja leivinjauho. Sekoita ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Valmista täyte:
5-6 dl mustikoita
1 pkt vanilja tuorejuustoa
1 kananmuna
0,5 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
ripaus vaniljasokeria
Sekoita täytteen aineet sekaisin mustikoita lukuunottamatta. Lisää seokseen 3/4 mustikoista, sekoita ja kaada täyte piirakan päälle. Lopuksi ripottele loput mustikat piirakan pintaan.
Mascarbonekermavaahto:
2 dl kuohukermaa
0.5 dl sokeria
vaniliasokeria ripaus
1 rasia mascarbonejuustoa
Vatkaa kuohukerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokerit ja lopuksi käänte mascarbonejuusto sekaan. Nosta hetkeksi jääkaappiin odottamaan piirakan kysymistä.
Paista 180 asteessa reilu puoli tuntia. Laita loppuvaiheessa folio päälle, jos pinta tummuu liikaa. Tarjoile mascarbonekermavaahdon kanssa.
Tämä on muuten kolmassadas postaus, joten ahkerasti on tullut kirjoitettua. Lapset parempaan päin, tosin käytin keskimmäistä aamulla tk:ssa korvatulehdukseen antibiootit hakemassa. Tautikin osoittautui näppyineen enterorokoksi. Ja voi pojat niitä näppyjä piisaa. Tarkemmin sanottuna rakkuloita ja ne ovat vallanneet jo kahden lapsen suunkin, joten syömisessä on omat haasteensa.
Mehumaija täälä ollut hommissa aamusta iltaan ja hillopurkit täyttyneet kiitettävästi. 60 litraa mustaviinimarjoja on jalostettu mehuiksi, hilloksi ja hyytelöksi. Ystävä toi myös tänään lastillisen suppiksia ja niitä on putsailtu ja tarkoitus olisi kaivella Evermat -kasvikuivuri laatikosta ja ryhtyä kuivaus puuhiin. Kuivattavaa sitten piisaakin yllin kyllin, kun vauhtiin pääsen.
Lasten kummitäti tuli lasten seuraksi ja me lähdetään isännän kanssa paalihommiin. Paalausta riittääkin koko viikonlopulle, sillä alkuviikoksi oli sateita luvassa ja hehtaareita on nurin toistakymmentä. Toivottavasti saadaan tuhannen paalin etappi täytyyn tällä poudalla.
Mukavaa viikonloppua!
-Soikku
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.