Ei suinkaan vielä. En ole monista naamakirjaan saapuneista viesteistä, tekstareista tai puheluista huolimatta jakaantunut, vaan ihan tiukasti vielä yhdessä kasassa. Eilen tosin jouduttiin lähtemään pikaisesti synnärille, mutta säikähdyksestä huolimatta taas onnellisesti kotosalla. Takana on vain ollut sen sorttinen viikko, etten tänne ole ehtinyt kirjoittaa sanaakaa.

Tähän viikkoon on mahtunut monen laista hyvää, kuin ei niin mieltä ylentäävääkään hommaa. Yksi parhaista oli, kun uusi ystäväni poikkesi moikkaamaan ja saatiin hieman parantaa maailmaa. Kyllä muutaman tunnin juttutuokiosta saa kummasti energiaa päivän hommiin ja seuraaviinkin päiviin, vaikka aiheet ei ole niitä ihan kevyinpiä. Näin ihania ruusuja toi vielä kaikenlisäksi tullessaan, vaikka ei todellakaan olisi tarvinnut.

Tajusin, että elämääni on astellut lähiaikoina muutama uusi ihminen, joiden kanssa keskustelut kulkee ihan samoilla aaltopituuksilla ja oikeasti on syntymässä uusia ystävyyksiä. Kavereita ja tuttuja on paljonkin, mutta ystäviä joiden kanssa voi jakaa kaikki ilot ja surut on vain kourallinen. Toisaalta taas olen menettänyt elämästäni muutaman ihmisen, joiden kanssa olisin kuvitellut ystävyyden olevan jotain muuta mihin se sitten loppupeleissä on osoittautunutkin. Ihmeellistä tämä elämä.sy%20ruusut.jpg

Hillo-operaatio on edennyt ihan loppusuoralle ja nyt on iso kasa puolukkahilloakin lähdössä kellariin viileyteen odottelemaan talvea. Ai nam! Vielä toinen satsi säilötään survottuna ja siinähän sitä sitten piisaakin.

sy%20pyolukkahillo.jpg

Tässä on ollut ilmassa hieman toisenlaista kiristystä, mutta ei suinkaan pötsiä, vaan hermoa. Kerronpa teille hieman taustaa, sillä tämä on nyt niin sydämen asia tässä mökissä. Lasten kyläkoulu on umpihomeessa ja saanut 5 vuotta sitten saattohoidoksi painepuhaltimet, jotka työntävät huoneilmasta kosteuden rakenteisiin. Nämä rakenteet ovat sitten aivan täysin homeessa ja yli puolella koulun oppilaista ja kaikki opettajat oirehtivat surkean sisäilman vuoksi. Koululaisia ollaan siirtämässä kunnan toisella laidalla olevaan entiseen koulurakennukseen, joka on ollut monta vuotta tyhjillään koulukäytöstä. 4,5 vuotta sitten tehty kuntokartoistus sieltä on aika karua luettavaa asbesteineen kaikkineen... No halutaanko me siirtää omat lapsemme yhdestä homepesästä toiseen sisäilmaongelmaiseen laitokseen? No voin takuulla sanoa että ei.

Kunnanhallitus kokoustaa asiasta maanantaina ja tekevät sielä asiasta päätöksen. Kyläkoulun surkea kunto on kunnan päättäjien tiedossa ja vastaan yskimättä lupasivat hankkia siis väistötilan oppilaille, mikä tietysti hyvä ja itsestäänkin selvä asia. Mutta että sinne jo aiemmin suljettuun kouluun ja toiseen kylän keskustassa olevaan kouluun, jossa vakavat sisäilmaongelmat myöskin..? Kylän keskustaan on suunnitteilla joku ihmeellinen näköalasähellys torin kulmaan, jonka hinta ei minulla ole tiedossa, mutta takuulla ei ole mikään halpa ratkaisu. Ja samaan aikaan lapset sairastuvat kouluihinsa, aika sairasta touhua ja saa kyllä verenpaineeni nousemaan pilviin. Käykö mielessä asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen tai lasten tulevaisuus? Yhtään terveilmaista koulurakennusta ei tästä kunnasta löydy ja se on jo laajasti kaikkien tiedossa, myös niiden päättäjien. Uusi koulu on kyllä suunnitteilla vuodeksi 2019, mutta onko sen asian eteen vielä mitään tehty, ei siltä näytä. Tai takuulla on suunnitelmia jo olemassa, muitta mitään kongreettista ei ole nähtävissä. Ihan oikeasti, voiko mikään mennä lapsien terveyden edelle? Ja jos vaikka kuntaan halutaan uusia asukkaita, onko parempi  houkutus saada tänne ihmisiä muuttamaan korjatulla sillalla ja monumentillä, vai uudella, terveilmaisella koululla? Vastaus saadaan maanantain kokouksen jälkeen ja haluan kyllä pitää toiveet korkealla. Kyllä sielä kunnanhallituksessa asiallisiakin ihmisiä löytyy ja todella toivon heiltä muutakin ajatuskantaa asiaan kuin pelkkä raha.

Me kyläkoulun lasten vanhemmat vaadimme parakit koulun pihaan, jotta lapset saisivat jatkaa koulunsa uuden koulun valmistumiseen saakka tutuissa ympyröissä, mutta mikä tärkeintä -puhtaassa ympäristössä, mikä ei aiheuta terveydelle haittoja ja lisää jo oirehtivien lapsien oireita ja sairastuta uusia tapauksia mukaan lukien koulun henkilökunta.. Päänsärkyä, silmäoireita, kuumeilua, astmaa, väsymystä -oireet on aika laajat, mutta jokainen yksittäinen oireilukin on liikaa. Rohkenen vielä väittää, että monella muillakin oireilua on, mutta vanhemmat eivät sitä välttämättä tajua tähän yhdistää. Myös jokainen oireilematonkin kerää jatkuvasti elimistöönsä epäpuhtaasta hengitysilmasta kuormaa, joka takuulla laukaisee jossain vaiheessa oireilun. Toinen sietää sitä paremmin kuin toinen, mutta tarpeeksi sitä saatuaan voi oireet  muuttua kroonisiksi ja niistä ei enään millään konstilla parannutakkaan. Lapsilla on oikeus puhtaaseen ja terveelliseen hengitysilmaan. Enkä kerta kaikkiaan voi käsittää, miten joku voi olla asiata eri mieltä.

Monena yönä, yön pimeinä tunteita kahlasin nettiä läpi etsien mahdollisimman laajasti tietoa homekouluista, niiden vaarallisuudesta ja adressien teosta, sillä kokemusta ennestään ei sellaisesta ole. Vanhempainillassa oli puhetta kyläkoulun kunnosta ja koulusta tehdyistä haittailmoituksesta ja siitä, että parakit olisi se ainut oikea ratkaisu koulun jatkumiseksi tutussa ympäristössä lapsille. Tein adressin puhtaiden koulutilojen puolesta parakkeineen ja reilu enemmistö oppilaiden vanhemmista oli ehdottomasti parakkiratkaisun puolella ja allekirjoituksia tuli paperiin kivasti. Yhdessä tässä touhutaan lasten oikeuksien puolesta. Eilen aamulla sitten toimitin kunnanhallituksen edustajalle adressin maanantain kokousta varten. Eilen myös saimme kuulla, että joku on tehnyt vastavedon adressiamme ja kyläkoulun loppumista vastaan. Voi morjes! Kysehän tässä ei ole koulun lopettamisesta, vaan nimen omaan jatkamisessa samoissa tutuissa ympyröissä, mutta terveellisissä tiloissa. Joillain ihmisillä tuntuu olevan vain hieman erikoiset tunnesiteet umpihomeiseen kyläkouluun, kun siellä tahtovat omiakin lapsia sairastumisenkin uhalla pitää. Mutta kun meidän lapset ei oireile, ei muillakaan ole mitään väliä. Laput silmilläkö täälä kuljetaan vai voiko ihmiset olla niin kertakaikkisen yksinkertaisia? Huh! Ei saisi toisia arvostella, mutta tässä tapauksessa ei voi kun todeta, että  jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia... Ei tässä osaa enään muuta sanoa.

Taistelu tästä asiasta takuulla jatkuu, mutta voin hyvin mielin ainakin sanoa kantaneeni oman korteni kekoon. Kun vauvat päättää syntyä, en pysty enää samalla panostuksella olemaan mukana, vaikka parhaani asian eteenpäin viemiseksi olen kyllä takuulla valmis tekemään jatkossakin.

No mutta asiasta toiseen, ettei jälleen kerran muuten niin matalat verenpaineet ala kipuamaan kohti taivasta... Vihdoin viimein sain ompelukoneen esille ja pikkuneidin avustuksella ommeltiin vauvoille hoitoalusta. Yhdessä leikattiin kankaat, mutta ompeluvaiheessa ihan jo turvallisuus syistä oli parempi antaa sakset ja värikkäitä papereita pienien kourien kopellettavaksi. Ihan vain omia sormia säästääkseni. :) Innokas se on painamaan ompelukoneen poljinta, mutta pysäyttääkö silloin kuin olisi tarpeen, ei tosiaan. Sovittiin, että muutama vuosi vielä eteenpäin ja sitten saa ommella ihan omatoimisesti. sy%20ompelu.jpg

Naapurin emäntä kävi myös minua moikkaamassa ja tuskasteltuani ja ompeluvinkkejä kysellessäni otti ompelukseen vauvoille tulevan pötköttelyalustan. Iso helpotus omien kiireiden keskellä ja tuota ommeltavaa jäi itsellenikin vieläå valtava nippu. Naapurista löytyy hieman enemmän ompelukokemusta, kuin itseltä ja nyt valmistuukin mustavalkoisista Marimekon kankaista ommeltu, palasista koottu, vanutäytteinen peite. Ei malta odottaa, minkälainen lopputulos on.

Paalattu ollaan harva se päivä. Välillä olkea ja välillä rehua tai kuivaa heinää. Kaikki omat on nyt puitua ja keskitytään vielä jatkossa paalauhommiin. Koneet meinaa tuottaa hieman päänvaivaa ja isäntä onkin saanut tehdä remonttia lähes päivittäin. Välillä on poksahtanut laakeri ja välillä taas paalikoneen joku ehkä miljoonasta ketjusta napsahtaa poikki ja hommat loppuu aina siihen. Isännän tuskastellessa koneiden kanssa mulla on jäänyt sitten aikaa näperrellä omia juttujani. Meillä oli kaadettuna noin 7 hehtaaria nurmea, jotka piti eilen tehdä.

Kuitenkin tajusin aamulla, että nyt on masuasukeilla jotain erikoista menossa. Liikkeet eivät tuntuneet ollenkaan. Litra omenamehua kupoliin ja laskemaan liikkeitä. -Ei yhtään mitään. Soittoa neuvolaan ja äitipolille ja Jyväskyläänhän sitä oli lähdettävä käyrille. Sitä ennen pikaisesti paljon puhuttuun sairaalakassiin ihan vain varmuuden vuoksi tärkeimmät tavarat mukaan. Olisin voinut lähteä yksin, mutta onneksi isännyys halusi lähteä mukaan, oli meinaan jälleen kerran sen verran jännä kokemus että itseänikin hirvitti. Heinät tässä vaiheessa oli tämän päivän sateista huolimatta tärkeysjärjestyksessä tietysti se viimeinen.

Saman tien synnytysvastaanottoon ultrattavaksi ja saatiin kylmää kyytiä: kolme päätä ja kolme sykettä! Lääkärin ilme oli näkemisen arvoinen. Ei tää voi olla totta. Ranneke mulle käteen ja näillä viikoilla kun ollaan niin ambulanssikyytiä heti alkoivat suunnittelemaan Kuopioon. Kolmosia kun ei synnytettäisi, kuin yliopistollisissa sairaaloissa. Gravidan puolella oli kuitenkin peranatologi paikalla ja sinne ultraan vielä saamaan asiasta toisen lääkärin varmistus. Neljän lääkärin voimin sitten ultrasivat vatsaani ja sieltä löytyi kolme päätä ja kaksi vartaloa. Kuulemma koko masu niin täynnä vauvaa, että vaikea on saada selville missä on mitäkin, eikä suinkaan vatsan päällä oleva rasvakerros helpota yhtään asiaa. Loppujen lopuksi, tunnin ultrauksen jälkeen tulivat siihen tulokseen, että se kolmas pää on "heijastus" ylempänä, samassa asennosso olevasta vauvasta. Eli kaksi niitä edelleenkin sielä on. Huokaisin helpotuksesta, kun Kuopioon lähtö suunnitelmat peruuntuivat. Ja sen ansimmäisen pikaisemman ultrauksnen tuloksena yksi olisi ollut selvästi kahta muuta pienempi, joka olisi ollut aika huono juttu... Heti tuli mieleen TTTS (Twin-to-Twin Transfusion) -oireyhtymä, joka vaatii tarkkaa seurantaa jo raskauden puolivälistä asti.

synn%C3%A4ri.jpg

Myös liikkeiden tuntemisen loppumisen syy selvisi samalla. Viimeksi ylös ja alaspäin olevat vauvat olivat jälleen kerran kääntyneet poikkitilaan ja potkivat kohti selkärankaa, missä ei tietysti samalla lailla tuntoa ole. Ja se tapahtui ilmeisesti torstaina iltasella kovan mylläyksen jälkitiimellyksessä. Se myös selitti sen, miksi eilen aamulla heräsin ekaa kertaa koko yönä pissalle vasta aamulla kahdeksan aikaan, kun yleensä saa juosta vessassa monta kertaa yössä -kumpikaan ei siis painanut rakkoon ollenkaan. Selvittiin siis säikähdyksellä, vaikka taas tuo kolmosasia säikäytti omalla tavallaan aika hurjasti. Pääasia kuitenkin, että vauvoilla oli kaikki hyvin ja virtaukset olivat kunnossa. Kasvaneetkin olivat lähes 300g per nenä viime viikon ultrauksesta. :) Mutta että niin moni lääkäri jo nähnyt ne kolme päätä... Ja millä selittyi kolmet eri sykkeet? En edes huomannut sitä järkytykseltäni kysyä, vaan mietittiin sitä vasta autossa. Samalla unohtui puhua käynnistyspäivämäärästä, mutta seuraava ultra onkin jo viikon kuluttua, joten ehkä sielä selviää sitten, jos sitä ennen ei ole tapahtunut luonnostaan alkanutta jakaantumista. Ensi kerraksi pakkaan sairaalakassin ihan huolella, jotta kaikki tarvittava on varmuuden vuoksi mukana. Ehdottelivat hieman osastolle jäämistä hentojen liikkeiden vuoksi, mutta halusin lähteä kotiin. Sairaala ympäristö ei ole yhtään mun juttu ja selkä ei kestä yhtään ylimääräistä pötköttelyä. Nilkkakin on sen verran parantunut, että nilkuttamalla voi liikkua eteenpäin, mutta ylimääräistä kävelyä välttelen kyllä parhaani mukaan. Tykkään touhuta ja tehdä ja pitää sillä tavoin mielen virkeänä. Ja sairaala paikkana vaan on aikamoinen kammotus. Toki sinne mennään kun tarve vaatii, mutta yhtään ylimääräistä sielä en kyllä ole.

Lasten kummitäti oli meidän poissa ollessa hakenut jo ennalta sovitusti lapset yökylään, koko kolmikon siis. Niin odotettua lapsille, kun rakastavat olla sielä kummitädin passattavana. Me kotiuduttiin reissusta vasta kuuden aikoihin ja lähdettiin välittömästi paalaamaan kaadettuja heiniä. Ei saatu kylläkään läheskään keikkea tehtyä, ennenkuin väsymys painoi jo liikaa päälle ja loput jäi sitten sateeseen. Nyt ollaan lähdössä jatkamaan hommaa, jos sateet hellittää ja paalit vain merkitään märiksi, jolloin jäisten palleroiden kanssa ei tarvitse taistella talvipakkasilla. Syöttöön menevät syksyllä tai keväällä, joten kastumisella ei sinänsä ollut niin valtavaa merkitystä. Sain myös vahvistuksen oikeasta päätöksestä lähteä sairaakasta kotiin, sillä ainakin toinen vauveleista pyöräytti itsensä ympäri ja liikkeet tuntuvat taas normaaliin tapaan. Ja toinenkin heilautti itsensä eri asentoon, sillä potkuja tuntuu ihan joka puolella ja tulevat kohta vatsanahkasta läpi. :)

Sellaista viikkoa täälä, saapi nähdä mitä ensi viikko tuo tullessaan. Harvoin kun ehtii kirjoittaa, niin asiaa näyttää olevan yllättävän paljon.

Hyvää viikonloppua!