Viimeaikojen kiireiden vuoksi olen ehtinyt laitella tänne vain reseptejä, mutta nyt kirjoitan hieman pidemmän postauksen meidän maatilan syyspuuhista ja lehmistä. Olen saanut ihanaa palautetta (varsinkin maatilanelämää koskevista postauksista kaupunkilais-lukijoilta, joille maatilan elämä on ihan vierasta) ja mielenkiintoa tuntuu riittävän. Teitä on käynyt täällä usein yli 1000 lukijaa ja tämän blogini suosio on yllättänyt minun monen monta kertaa. Kiitos teille lukijoille siitä ja palautetta otetaan mielellään vastaan ja kysymyksiäkin saa toki esittää.

En muista olenko sitä koskaan täälä kertonut, mutta minäkin olen kaupungistä tänne maalle muuttanut, enkä mistään ihan pikkukaupungista, vaan Tampereelta. 16- vuotiaana tulin käymään, löysin isännän ja sille tielle jäin. Ja sillä tiellä tässä edelleen ollaan. Tai itseasiassa miehelläni ei ollut aikomuksiakaan jäädä kotitilaansa jatkamaan, mutta isäntänä ja emäntänä tässä tilalla ollaan oltu kuitenkin viimeiset 13 vuotta. Taisi olla minulla hieman osuutta tämän asian suhteen. Mahdollisuuskien mukaan ollaan tätä vuosien mittaa remontoitu ja rakennettu meidän perheen näköiseksi, meidän kodiksi. Tuotantosuunta vaihtui isännän vanhempien lypsylehmistä ensin naudanlihantuotantoon ja 2006 meille asteli ensimmäiset emolehmät. Sillä tiellä ollaan ja koitetaan tulla toimeen. Rikastumisen pelkoa ei tässä hommassa ole, sillä ollaan nykymittapuun mukaan ihan minipieni tila 70 turvan voimin. Siitä kun vähennetään vieroitettavat vasikat ja teuraaksi lähtevät, ei kovin montaa kymmentä eläintä jää. Mutta toki joka kevät syntyy sitten uudet karvapallot.

laidun2.jpg

Lupasin laittaa laidunkuvia muutama päivä sitten, sillä vielä oli saatu säästeltyä laidunta lehmien riemuksi. Alkaa olla sen verran viileät kelit, että nurmen kasvu pysähtyy ja siirrytään kohta paaliruokintaan. Mutta nyt ne nautti ja minäkin niiden puolesta.

Kesän viimeistä kertaa istahdin pellolle kuuntelemaan sitä ääntä, josta teille olen aiemminkin kertonut. Se ääni, kun lehmät kiskovat tuoretta ruohoa maasta turpaansa niin  nopeasti kuin kuin suinkin ehtivät. Otin teille videota, mutta enpä sitä tänne saakkaan millään katsottavaksi. 

Tunti pari ja kaikki heinä pellosta on hävinnyt lehmien mahoihin -ja mahojahan muuten piisaa, sillä jokaisella lehmällä niittää riittää neljä kipaletta. Rehukin märehditään kahteen kertaan. Ensin lehmä hirmuisella vauhdilla ahmii koko pötsin täyteen sen suuremmin pureksimatta ja sen jälkeen vetäytyy sivummalle märehtimään.  Pötsistä rehupallot, eli märepalat palautetaan uudelleen suuhun märehdittäväksi, jolloin rehu muuttuu hienojakoisemmaksi pureskelusta johtuen. Lehmä märehtii yhtä märepalaa monta kertaa, mutta usein aina määrällisesti samanverran. Se näyttää juurikin siltä purkan jauhamiselta. Pureskelun jälkeen rehu siirtyy verkkomahaan. Verkkomahasta satakerran kautta juoksutusmahaan, joka vastaa yksimahaisen mahalaukkua. Sylkeä tässä operaatiossa irtoaa 100- 200 litraa vuorokaudessa hieman rehun koostumuksen mukaan. Mitä kuivempaa heinää, sen enemmän sylkeä sen operoimiseen tarvitaan. Lämmöntuottokin lehmällä on huipussaan. Vanhan opin mukaan lypsylehmän lämmöntuoto vastaa vuorokaudessa 100 vesilitran lämpenemistä kiehuvaksi. Aikamoisia pattereita siis nämä monipuoliset eläimet.

laidun1.jpg

Mutteri -mullikalla vatsa jo rehusta pinkeänä.

laidun5.jpglaidun6.jpg

Kuka muistaa Marion? Näin komea sonninalku siitäkin rääpäleestä on kesän mittaan kasvanut. Tästä suloisesta yksilöstä on kesän mittaan useammankin kerran tullut kirjoiteltua tänne blogiin. Aina kun tätä vasikkaa katselen laitumilla, tulee mieleen sen surkea alku. Monen monta päivää oli niin huonossa kunnossa, ettei pystyssä pysynyt ja kannoin sitä emon luokse tissille 3-4 tunnin välein. Sitä nesteytettiin suoneen ja antibioottikuurilla oli silloin ihan elämänsä ekoina päivinä. Välillä jo tuntui, että koko homma oli turhaa työtä, mutta periksi en ikinä elävän luontokappaleen kanssa anna, jollei se ole jo armollisenpaa vasikan kohdalla. Ja onneksi en tälläkään kertaa antanut, sillä yhtenä aamuna se toikkaroi omin avuin pystyssä ketassa. Mario oli jo niin tottunut tissille vientiin, että se piti sinne vielä ohjata muutamia kertoja ja seuraavana päivänä pelkästään minun (lehmämäisen olemukseni) näkeminen aidan takana sai sen etsimään omatoimisesti tissiä. Ja siellä se samana iltana oli häntäheiluen omatoimisesti nauttimassa maitobaarin antimista. Muistan sen ilon ja onnistumisen tunteen kuin eilisen. Edellä mainitut tilanteet on tämän työn yksiä antoisinpia puolia. Monesti kyllä se kovakin työ jonkun vasikan puolesta ei tuo toivottua lopputulosta, mutta nämä onnistumiset antaa voimaa ja uskoa aina yrittää viimeiseen saakka. Sellaisista vasikoista, joilla syystä tai toisesta on hankala alku,tulee aina niitä erityisiä yksilöitä joita tulee laitumilla seurattua hieman erilaisella silmällä toisiin vasikoihin verrattuna. Ehdottomasti tärkeitä ja rakkaita silti jokainen karvaturpa.

Mustanaamio, sukulaistyttöjen lempparivasikka. Ei nämä enää  mitään vasikoita ole, vaan useamman sadan kilon painoisia mullikoita. Ihmekös, että kasvavat, sillä vasikat saavat vapaasti vasikanrehua ja litistettyä viljaa omasta ruokintapoxistaan, johon lehmillä ei ole asiaa. Laidunta tai rehua ruokintahäkeistä, kivennäisiä ja suolakiveä on lisäksi aina tarjolla. Myös kuivaaheinää, joka pitää mahat hyvässä tasapainossa, eikä kura lennä hännän alta. Vettä janoon ja maitoa emon tissibaarista monen monta kertaa päivässä. Niistä aineksista on reilun kilon päivässä kasvavat mullipojat tehty.

laidun.jpglaidun7.jpglaidun8.jpg

Lehmillä turvat maanpinnassa, sillä pötsin täyttö meneillään.

laidun4.jpg

Tätä kuvatessa tunteet nousi pintaan ja jouduin hieman silmäkulmaa kuivailemaan. Luopuminen on tämän homman varjopuolisia, mutta pakollista. Jos en olisi näistä valmis ikinä luopumaan, en voisi tätä työtä tehdä. Kuvaan sattui osumaan monta viimeisiä kertoja laitumella käyskentelevää nautaa. Kokonsa ja luonteensa puolesta suurelle Iklu-sonnille on aika syksyllä sanoa hyvästi, Liptonin hypätessä lauman suvunjatkana sen suuriin saappaisiin. Myös etualalla oleva ruskea Riikka on poikimisensa poikinut ja iältään jo 13 -vuotias mamma, joka siirtyy vihreämmille laitumille. Toinen kuvassa näkyvä ruskea lehmä on tämän hetkinen lauman johtajalehmä Soma, joka myös lähtee samaan kyytiin. Ja vaalealle  Amarantille koituu sama kohtalo vihaisen luonteensa puolesta. Koskaan ennen meiltä ei ole lähtenyt kerralla yhtä paljon lehmiä teuraaksi, mutta nyt on niin sankka joukko uusia hiehoja kasvamassa, että huonoimmasta päästä on laumaa karsittava. Tärkeinpiä karsintaperusteita ovat korkea ikä tai huono luonne. Olen vähän höppänä näiden lehmieni kanssa. Kenestäkään en ikinä haluaisi luopua ja muistan edelleen jokaisen meiltä teuraaksi lähteneen lehmän nimen kahdeksan vuoden ajalta. Lihaksi kasvatettavien sonnipoikien ja muutamien hiehon nimiä en ole paria poikkeusta lukuunottamatta muistanut enää useanpaan vuoteen. Korvanumeroista niitä tunnistaa ja nimikin usein löytyy muistin sopukoista pienoisen mietinnän jälkeen. Jotkut ovat niin ilmettyjä emojensa miniklooneja, että ne tunnistaa jo ulkomuodosta. Tänä keväänä aloin kirjoittamaan vasikan nimen suoraan korvamerkkeihin, joka huomattavasti helpottaa tunnistusta ja yhdistämistä kuka on kenenkin jälkeläinen.

Poislaitettavat lehmät saavat olla vasikoidensa kanssa vielä niin kauan, kuin tuorerehua pelloilla riittää. Vanhoista lehmistä ei ikinä oteta lihapalautuksia, sillä liha on jo paljon sidekudosta sisältävää ja vähemmän maukasta. Toista se on teuraskypsien eläinten kohdalla, liha on niin hyvää. Joku kauhistelee, kuinka voidaan syödä itse kasvatettuja eläimiä, täytyy todeta, että mitään muuta meillä ei syödäkkään. Haluan ehdottomsti syödä vain omia kasvatteja, sillä jonkun lautaselle ne kuitenkin loppupelissä päätyvät. Tiedän, miten niitä on kohdeltu, hoidettu ja ruokittu. Mikään koskaan syömäni liha ei ole ollut yhtä hyvää, kuin näiden liharotuisten eläinten liha suoraan teurastamolta palautettuna, ilman suojakaasuja ja muita säilöntäaineita. Ero kaupassa myytäviin lihoihin on kuin yöllä ja päivällä. Samaa mieltä taitaa olla meidän jo aika laajaksi levinnyt asiakaskunta, sillä kysyntää riittää vuodesta toiseen. Nyt muuten kerään facebookissa alkutalven lihatilauksia ja jos jollakulla tilauksen jättämättömällä vanhalla asiakkaalla on lihatoiveita, niitä kannattaa ilmoittaa minulle lähipäivinä sillä paistit ja fileet loppuvat yleensä aina kesken. Uusia asiakkaita otetaan mahdollisuuksien mukaan, jos/kun lihaa jää ylimääräiseksi.

laidun3.jpg

Näillä kahdella hiehoneidillä oli kujeita mielessä. Polvillaan nappasivat sähkölangan alta, laitumen väärältä puolelta herneenversoja ja jakoivat "saaliin" keskenään. Aika fiksuja.

Ei ihme, että vasikoita niin kovasti kiinnosti hernekasvustoni, sillä niiden napsima hernekasvusto sisälti vielä runsaasti makoisia palkoja. Herneitä kerättiin säilöntään, mutta suurin osa niistä katosi saman tien lapsien suihin.

tommaatti4.jpg

Eilen illalla käytiin hakemassa hiehoporukka naapurin pihapellolta kotiin. Eväät oli pellosta aika tarkkaan kaluttu ja sateita luvassa, joten kotiin tulo oli tässä vaiheessa hyvä ratkaisu. Suuri kiitos teille M & P eläinten vahtimisesta ja tarkkailusta. :)

Hätyytettiin maanantaina mummu lastenvahdiksi ja ollaan ajettu isännän kanssa olki -ja rehupaaleja kotiin 3 päivää lähes aamusta iltaan. Välillä isäntä on paalannut lisää ja minä sitten ajallut paalikuormia itekseni kotiin, vaikka peräkärryn kiinnittäminen aiheuttaa ylimääräistä tuskailua edelleen, vielä vuosien harjoittelemisen jälkeenkin. Samalla on ollut hyvää aikaa soitella ystävien kuulumisia, joista olen tällä hetkellä ihan pihalla. Mutta onnistuinpa kuitenkin lastauksessa ja peräkärryn kiinnittämisessä, eikä kertaakaan kärry tipahtanut kannonpäältä alas, jolloin se olisi pitänyt tyhjätä, nostaa uudelleen ylös ja aloittaa lastaus alusta, jee!

Paalinajo on ihan mieleistä puuhaa varsinkin siinä vaiheessa, kun kotona alkaa paaleja olla useampi sata. Pahnapaalit kasattiin lopuksi yhteen isoon nippuun ja peiteltiin pressuilla. Rehupaalit tullaan laittamaan omiin kasoihinsa joko emoille tai navettaan meneviin ja kuiviin ja kosteisiin. Siitä on sitten talvellakin helppo kelejen mukaan neljästä eri kasasta valita, mistä paaleja otetaan syöttöön.

paali.jpg

 

Nyt meidän paalikärry menee remonttiin ja saadaan jatkossa kerrallla hieman enemmän paaleja ajettua. 800 paalia pitäisiä kelkkoa kotiin lähiaikona ja jos kyytiin mahtuu 8-9 paalia enemmän kuorman tekijäst riippuen, kannattaa jo hieman raudasta ja työstä maksaakin. Vielä kun isännän kaveri lähtee hanketta toteuttamaan, meidän tehtäväksi jää hommata raudat, joita tänään lähdetäänkin Tuurin suunnalta noutamaan. Samalla ehkä pikavisiitti Tuurin kyläkauppaan.

paali3.jpg

Paalinajoon loppuukin minun osuuteni syksyisin maatilan traktoritöissä, sillä isännän hommia yksinoikeudella on sonnanajo ja auraukset. Ja puinti, mutta se tietysti tehdään puimurilla. Meillä onkin niin historiallinen puimuri, ettei enää monelta tilalta löydy. Nappaan teille siitä kuvaa, kun pyinti on ajankohtaista.

Mulla riittää sisälläkin puuhaa ja täälä on paikat päässyt hieman räjähtämään ajanpuutteen vuoksi. Tiedossa alkuunsa normipuuhien ohella ompelua, paljon säilöntää niin kuoppaan kuin kuivurillakin, leivontaa, ikkunanpesua, lasten talvivaatteiden penkomista ja kaikki ulkohommat. Haravointia, syysistutuksia, kasvihuonepuuhaa, talvi-aitauksien tekoa, puuhommia ja perunan nosto! Ja mun keittokirja on edelleen ihan vaiheessa ja todennäköisesti en sitä jouluksi valmiiksi edes saa, vaikka se olikin äitini ainut joululahjatoive. Yksinkertaisesti ei ole ollut aikaa sen tekemiseen ollenkaan. Talvella kiireet sitten helpottaa ja taidan siirtää koko projektin sinne, ellei jostain yhtäkkiä ilmesty inspiraatiopuskaa ja aikaa. Epätodennäköistä kuitenkin. Lisäpiristystä seuraaviin kuukausiin ja varsinkin viikonloppuihin tuo kalenterin täyttyminen ihanista vieraista. Syyslomakin on jo triplabuukattu täyteen ja saan taas ihania, eläinrakkaita ja innokkaita käsipareja navetalle avuksi.

Täytyypä laittaa tähän lopuksi vielä meidän enterorokosta parantuneen pikkukokin jämäkkä pyyntö: "Äiti, haluan makkarakastiketta ja teen sen itse." Pienellä avustuksella niin siinä kävikin ja kaksi ja puoli vee oli ihan onnessa aikaan saannoksestaan. Hymy vain leveni, kun isot veljet kehuivat makkarakastiketta ja ottivat ruokaa lisää.

tommaatti.jpg

Sateita luvassa, mutta ei anneta sen synkistää mieltä, kyllä se aurinkokoin taas muutaman päivän jälkeen paistaa...

Nautitaan syksystä ja sen pikkuhiljaa mukanaan tuomasta upeasta väriloistosta. Saappaat jalkaan ja metsään joko korin kanssa tai ilman. Tosin nyt metsät on pullollaan ilmaisia luonnon antimia, joita kannattaa hyödyntää omien mieltymystensä mukaan.

Tarmokasta torstaita jokaiselle!