Aurinko ja Nastamuumio

laitumella.jpg

Arvatkaapa onko outo olo, kun lehmämammalauma jälkikasvuineen on meidän kotipihasta näkymättömissä? Ne on muutaman sadan metrin päässä laitumella, mutta katsomassahan niitä pitää käydä aamulla ensimmäisenä, illalla viimeisenä ja mielellään siinä välissäkin.  Tänään nappasin kameran matkaan ja lähdin hetkeksi viettämään omaa aikaa karvaturpien seuraan.

Komeat sarvet ja lempeä luonne, Terttu.

laitumella4.jpg

Tämä kaksikko oli niin kiimassa, että ruokalevosta ei tullut mitään vaan jatkuvasti toinen oli toisen selässä "astumassa" tai muuten vaan jalkeillaan. Kovasti jo odottelevat sonnin laumaan pääsyä, mutta ihan vielä ei ole sen aika, vasta heinäkuussa.  Irina ja Amaranth.

laitumella6.jpg

Toiset taas otti siitäkin edestä rennosti, kuten kuvan Nova-vasikka. Kosketusetäidyydelle pääsi kun niin hartaasti kuorsasi nurmella.

laitumella7.jpglaitumella3.jpg

Alla mun ehdoton lemppari eläkeläiseni, Tarja. Nyt viimeistä kesää suurella todennäköisyydellä. Istuin sen vieressä ja silittelin sitä. Ei siinä kyyneleitä pysty estämään kun tiedän luopumisen olevan edessä ja monet yhteiset vuodet ja rakkaat muistot meillä takana päin. Harva edes ymmärtää kuinka sielukkaita ja  mahtavaluonteisia lehmät ovat. Jokainen oma persoonansa, niinkuin ihmisetkin. Siinä yksi syy, miksi ei haluta päälukumäärää lehmissä kasvattaa, sillä haluan tuntea jokaisen niin nimeltä kuin  luonteeltakin. Yksilökohtainen hoito ei onnistuisi jos lehmiä olisi monen monta kymmentä.

laitumella2.jpglaitumella1.jpg

Niin rauhassa ja pötsit täynnä suurinta herkkua -tuoretta ruohoa. Lehmät muuten nauttii näistä viileämmistä keleistä paljon helteitä enemmän. Sama homma kyllä koskee minuakin.

laitumella5.jpg

Meidän eläinrakkaan naapurin silmänalla ovat nyt karvaiset kaverini ja facebookkiin ilmestyi tällaisia salassa napsittuja kuvia tämän päiväiseltä lehmien tervehdys reissultani. Kiitos vaan Merja näistä! :)

laitumella8.jpg