Viime syksynä postimies kiikutti laatikkoomme mielenkiintoisen kirjan. En muista sitä tilanneeni, eikä laskuakaan koskaan kuulunut, mutta nyt kirja on lähes päivittäin ensimmäisenä ja viimeisenä kädessäni. Kirjan nimi on "Herkullista satoa ruukuista" ja siitä on tullut lähes raamattuni.

Niin monet kalliit taimet (ja lukemattomat pionit) olen onnistunut tappamaan luultavasti joko talvimärkyyteen tai kylmyyteen ja siitä viisastuneena nyt sain loistavan idean. Kokeilen vielä ruukkuistutusta ja tällä kertaa ruukkuilen pensasmustikoiden, karhunvadelmien ja tavallisten vadelmien kanssa. Innostuin ideasta, että ne voi talvella säilöä viileän ja pimeään paikkaan. Nuo kriteerit täyttävä paikka meiltä löytyy, nimittäin maakellari. Ja valinta perustui suurelta osin Viherpeukaloiden lehteen, jota lasten kanssa on useanpaan kertaan jo maaliskuulta asti katseltu. Pojat valitsivivat pensasmustikan ja vadelman ja minä karhunvadelman.

(Kuvat lainattu Viherpeukaloiden sivuilta)

Meillä on kyllä vattumaa olemassa, mutta jo pikainen vilkaisu vatturiviin kertoo, että jotain olisi pikaisesti tehtävä. Rikkaruohot ovat vallanneet rivistöä ja sieltä täältä näkyy pystyssä ruskeita ja kuihtuneita oksia, jotka odottavat kiivaasti katkontaa. En van ole ennättänyt vielä sinne asti rynnätä puutarhasaksineni harvennuspuuhiin. Jostain syystä nuo vadelmat ovat olleet minimaalisen pieniä ja ehkä osittain tautisiakin. Vain muutama herkkupala niistä on riittänyt lasten suihin edellisinä kesinä. Vielä jaksan elätellä toivoa, mutta uudetkin ovat tervetulleita.

Myös uuden omenapuuntaimen hankinta on ajankohtaista, sillä toinen nykyisistä omenapuista ei hienovaraisesti ilmaistuna voi hyvin. Siihen tulee lehdetkin paljon myöhenmin kuin toiseen vastaavaan ja koko ulkoinen olemuskin on hieman surkean näköinen. Joku ihmeellinen pilkkutautikin sitä riivaa.

Ikinä ei ole omenaakaan tehnyt, toinen omenapuu sentään yhden. :) Yhdelle kääpiökokoiselle puulle kasvihuoneen edustalla olisi vielä tilaa. Ehkä omenoitakin voisi tulla ihan syötäväksi asti, jos pölytyskumppanit lisääntyvät. Entisenä sappivikaisena en kyllä varmaan uskalla omenaa itse maistaa, mutta muut toivottavasti minunkin edestä.Nuo pilkulliset, eli kuolleet oksat on nyt saksittu pois. Omenapuun tuholaiskarkoite odottaa käyttöä eteisen hyllyllä, kunhan kelit hieman paranisivat, niin pääsee käsittelyyn tuo puu.

Tänään postipoika vihdoin kuljetti odotetun lähetyksen terassillemme. Huomenna siis pääsen istutuspuuhiin. Jos jollain kokemuksia edellämainituista kasveista ruukuissa, otan mielelläni vinkkejä vastaan!