Nyt tässä alkaa jo ihan naurattaa, kun tuntuu että kaikki hajoaa. Eikä vaan tunnu, vaan hajoaa. Jääkaappi on menossa vaihtoon, kunhan kaupoille päästään, samoin liesi vetelee viimeisiään. Hankalaa paistaa sillä vaikka pizzaa enään, kun kierto ei toimi ollenkaan. Läppärinkin kanssa huono onni osui kohdalle. Onneksi nyt puhutaan koneista eikä kuitenkaan ihmisistä, vaikka selkävikaisina saadaan hieman molempien selkien puolesta nyt töiden lisääntyessä jännittääkkin.

Sitten hajosi vähän muutakin, kuten jo vuosikymmeniä kiitollisesti palvellut litistemylly, jolla viljaa hienonnetaan navetassa eläimille sopivaan muotoon. Se saatiin uusittua muutama viikko takaperin. Seuraavaksi oli traktorin vuoro. Monen monta viikkoa jouduttiin odottamaan sen huoltoon pääsyä ja vihdoin viimein kun se kytkinremontista +muutaman muun kuluvan osan vaihdosta kotiutui, kesti sitä riemua hulppeat neljä päivää kun se jo kyydittiin lavetilla pikavauhtia takaisin korjaamolle. Esitin varovaisen toiveen, että se saataisiin toimintakunnossa pikaisesti takaisin kun se kerran on meidän ainut ja ihan joka päiväisessä käytössä oleva, etukuormaajalla varustettu traktori. No pikaisesti saatiinkin, kun kaksi päivää myöhemmin merkkihuollon remonttimies ilmoitti, että valmista on. Lähes siltä seisomalta lähdettiin traktoria noutamaan, minä siis viemään isäntää korjaamolle autolla koko lapsikatras kyydissä, jotta voi ajaa sieltä traktorin kotiin. Sitä riemua kestikin hulppeat puolituntia kotiinpääsyn jälkeen, kun isännältä tuli muutamalla r-päällä höystetty puhelu. Rikki taas, siis TAAS! Ei muuta kuin lähes saman tien lapset autoon takaisin ja jälleen reippaaksi tunniksi autoon. Arvata saattaa, etteivät puuhasta olleet kovinkaan riemuissaan, kun edelliseltä reissulta oli juuri hetkeä aiemmin saavuttu. Tällä kertaa isi-ihminen sai traktorin sinne kuitenkin itse ajettua ja me vaan haettiin se autolla kotiin. Nyt ei ole enään kovin kova luotto korjaukseen tai yli päätään koko traktoriin. Isännyydellä ei millään kaiken muun homman ja poikimakiireiden lomassa ole aikaa, mahdollisuutta eikä ehkä aina kiinnostustakaan rassata koneita itse. Toki jotain niille saa itsekin tehtyä, mutta isommat remontit on teetettävä alan ammattilaisilla. Meillä kun ei ole kotona resursseja (eikä tuskin taitoakaan) pistää traktoria rungosta halki. Puuttuu myös isompiin remontteihin vaadittavat pelit ja pensselit. Kevät työt ja rehunteot edessä. Hmmm...  Ehkäpä meidänkin olisi pikkuhiljaa aika nykyaikaistaa hieman konekantaa tälle vuosituhannelle.

Ei tässä vielä mitään. Eilen aamunavetalla kuului sontakoneesta varsin mahtava paukaus. Äkkiä koneet kiinni ja vinkkasin isännälle, että jotain taisi mennä rikki. Viimeisessä ketassa meillä majailee nyt siitossonni Messinki, jota minä menin harjailemaan jotta isäntä pääsi rauhassa katsomaan mikä pamauksen aiheutti. No sontakoneen koko loppupää ei näyttänyt yhtään siltä, miltä olisi pitänyt. Kiitos, tämähän tähän jo muutenkin traktorittomaan arkeen kaivattiin. Samantien soittoa Pellonpajalle, josta hämmästyksekseni miesihminen vastasi pyhäaamuna. Meidän alueen merkkihuoltaja (ylläri pylläri!) kipeänä siis ja rästihommia muutenkin tiedossa, ennen kuin meille ehtisi tulla tuhon laajuutta tsekkailemaan. Kuulemma vuosia jo sen verran, että kannattaa uusia ennen kuin lähteä korjaamaan...  Saapa nähdä. Isäntä on kyllä ennenkin tehnyt aika ihmeitä reistaavan sontakoneen kanssa.

Mitä tällainen sontakoneen "irtisanoutuminen" meillä sitten käytännössä tarkoittaa? No ihan valtavaa määrää talikoitavaa sontaa ulos navetasta aamuin illoin. Nyt on siis kottikärryille työtä. Vahinkojen tarkempaa selvitystä varten navetan isompi puoli pitää ensimmäisiä poikimakettoja lukuun ottamatta saada tyhjäksi ja sonnipoikakin pääsi poikimista odottavien emojen pariin omaan aitaukseen siihen viereen. Ottikin aika reippaan puoleista hyppyloikkaa päästyään suurenpaan aitaukseen loikkimaan, eli siinä mielessä kiva juttu Messingille.

huhti22%2C15.jpg

Jotain kivaakin on  kyllä tapahtunut, sillä navetalla oli vastassa uusi, pirteä lehmävasikka. Ennen kuukautta tuli tämä pikkuvasu maailmaan, jos kirjanpitoni paikkansa pitää. Sonni kun nuo astumiset hoitelee, ei aina voi olla ihan 100 varma astumis ajankohdasta, vaikka kalenteriin kaikki laitumen tapahtumat koitankin mahdollisimman säntillisesti kirjata heiväkuusta lähtien. Tämä lehmä ei sitten ollut vielä poikimakarsinassa poikimista odottelemassa, vaan pyöräytti pikkuisen metsässä olevalle kuivitetulle alueella. Sieltä nämä muutamat "varkain" poikineet aina kuljetetaan navetalle traktorin etukauhassa emon kipittäessä perässä. No nythän meillä sitä kuormaajalla varustettua traktoria ei olekkaan, joten vasikka sai reippaamman puoleisen kottikärrykyydin navetalle. Meinasin revetä liitoksistani, kun isäntä juoksi kottikärryjen kanssa mutaista tietä eteenpäin lehmän juostessa huutaen perässä. Ei se varsinaisesti vihainen ollut, eikä vihaisen emon kanssa tällainen kyyditys onnistuisikaan, mutta tilanne oli jokseenkin koominen ja ainahan poikimahöyryissä oleva emo on hivenen arvaamaton. Mutta perille pääsi koko kolmikko ehjin nahoin.

Myös toinen lehmämamma sai poikimisurakkansa kunnialla suoritettua. Tämä on siinä mielessä muista poikkeava, että koska nämä yleensä poikisivat katseilta piilossa kaikessa omassa rauhassaan, tämä odotti malttamattomana navetalle sisäänpääsyä portin takana. Ja juoksujalkaa menikin poikimakettaan uutta ihmettä tekemään. Jos ja kun lehmä on kaunis, niin tämä on juuri sitä. Lämmin ja -lempeäkatseinen.

huhti22%2C18.jpg

Uunituore lehmävasikka.

huhti22%2C19.jpg

"Äiti voisitko paistaa lettuja? " Ei ollut ehkä ihan tänään suunnitelmissa, mutta kyllä nuo tietää mistä narusta vetää. "Vaikka sen kunniaksi, kun Estella poiki niin hienon vasikan..." No niinpä niin. Lettutaikina kohoamaan ja kyllä ne lettuset lakkahillolla ja kermavaahdolla täytettynä olivatkin loppujen lopuksi oikein hyvä piristys tähän päivään.

huhti22%2C22.jpg

Hyvät naurut saatiin myös siitä, että olin toivonut isännän kehittävän jonkun helpotusta tuovan työkalun vasikoiden siirtoon. Kaikki emot kun ei tykkää, että vasikoihin kosketaan. Ja on myös niitä, joita eivät koskemisesta välitä, mutta selkä mutkalla niiden siirteleminen alkaa tuntua alaselässä jo hivenen ikävälle. Isäntä ratkaisi ongelman ihan loistavalla tavalla kehittelemällä rumpuputkesta ja metallisesta harjanvarresta vasikkatyöntimen. Ei mikään kaunis kapistus, mutta jo ekoilla kerroilla testattuna aivan loistava! Selkä kiittää, emot kiittää ja vasikat kulkevat hellävaraisesti juuri sinne minne pitääkin. Ei muuta kuin vasikka "perspihtiin" ja menoksi.

huhti22%2C07.jpg

Muhkea mamma-Mustikka se vielä edelleen on yhdessä kasassa. Kovasti jo odotellaan jakautumista ja mahan ympärys se vaan kasvaa ja kasvaa... Poikimiset on kokonaisuudessaan mennyt loistavasti ja toivottavasti sama tahti jatkuu.

huhti22%2C20.jpg

Laitetaanpa kuva tännekin nähtäväksi, kuinka ihana,  kevään keltainen kukkaihanuus tulla tupsahti viikonloppuna meidän ruokapöydälle. Nyt on piristykselle tilausta ja tämä toimii siihen loistavasti. Kiitos tästä kuuluu rakkaalle ystävälle.

huhti22%2C14.jpghuhti22%2C13.jpg

Mutta siis oikeastihan se on aivan sama, mitä romuja rikkoontuu, kunhan kaikki tärkeimmät pysyvät ehjänä ja elämässä mukana, niin perheenjäset,  ystävät, eläimet ja kotikin. Tässä viisi pientä rakkaintani, joista jokaisesta olen ikuisesti kiitollinen.

huhti22%2C23.jpg

No huomenna taas uusi päivä ja mielenkiinnolla odotan, mitä jännää se tuo tullessaan.