Tänään muuten on ensimmäinen äitiyslomapäivä, hip hei! Moni kaksosten odottaja ei tänne asti saa viikkoja kerättyä kasaan, joten tyytyväinen täytyy siltä osin olla. Täytyy kyllä todeta, että koko raskaus on mennyt niin hurjaa vauhtia, ettei pääkoppa meinaa kyydissä pysyä. Täytyy tässä tosiaan alkaa ajattelemaan, että kohta ne kääröt jo saapuukin. Samalla on isännän kanssa ihmetelty, että olen venähtäneen nilkan kipuilua lukuunottamatta näinkin hyvässä kunnossa ja jaksan touhuta vielä yhtä ja toista ja intoakin riittää. Toki välillä on päiviä, jolloin ei pysty tekemään mitään, mutta kuitenkin.

Tottapuhuen eilen illalla oli ekaa kertaa sellainen olo, että ollaankohan sitä enään aamulla kotosalla. Kiristi ja oli kummallinen olo, jatkuva hiki pinnassa. Yhden aikaan yöllä sai isäntä vielä muistella menneitä ja alkaa tuttien ja tuttipullojen keittoon. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Oliko se minuutti, kaksi vai viisi?  Mikrosterilointilaitteeseen ei siinä hötäkässä vielä ehditty tutustua, mutta sen aika koittaa vielä myöhemmin, ehkä tänään. Laittelin kotiutumisvaatteet valmiiksi niin vauvoile kuin itsellenikin. Tein kaapinoveen lapun, mitä isäntä pakkaa mulle viimetingassa, jos oikeasti kiire tulee. Läppärin johtoineen, kameran ja lääkkeet. Ilman magnesiumia kun elämästä ei tule mitään, vaan olisi luultavasti jatkuva jalkakramppi päällä. Ja kyllä siitä kylmägeelistäkin on tullut viime viikkoina aika loistava kaveri turvonneen nilkan hoidossa. Sitäkään ei sovi matkasta unohtaa. Jotakuinkin kaikki muu oleellinen löytyykin jo kassista valmiina.

Eilen iltapäivällä aloitin suunnitelmallisesti ikkunanpesun. Kärcherin pesuri toimi moitteetta yhden ikkunan verran, kunnes akku lopahti, mutta se riittikin mainiosti. Oli hyvä vaihtaa suunnitelmat lennossa, sillä tarkempi tutkiminen ikkunan pieliin sai karvat nousemaan pystyyn. Kärpäsen kakkaa joka puolellla; YÄK! Rätti käteen ja hinkattiin koko olohuoneen kaikki pinnat puhtaaksi. Telkkari, pönttöuuni, lipastot ja ovenpielet ja osittain seinätkin olivat myös saaneet liikaa pienten siivekkäiden epämääräisiä osumia. Myös tauluhyllykkö oli aika vahvan pölyn peitossa ja kaikki taulut pestiin ja kuivattiin. Lapset kyselivät kuka on tulossa kylään tai onko jotkut juhlat tiedossa kun niin hirveästi siivotaan? Isäntä kommentoi että vauvat sieltä on kohta tulossa ja lapset tyytyivät vastaukseen sen kummemmin kommentoimatta. :)

leander4.jpg

Iltasella olikin aikaa ripustaa putsattuun olohuoneeseen paikoilleen ihanaakin ihanampi Leander riippukehto. Sellaisesta olen haaveillut aina ja nyt oli aika toteuttaa unelma. Koukku kattoon kiinni ja kehto oli nopeasti kasattu. Remmit vielä säädettiin sopivaan korkeuteen, jotta pikkuneitikin pääsee kurkkaamaan kehtoon ilman roikkumisen tarvetta sen reunalla. Samanlainen koukku ripustettiin myös meidän makuuhuoneen kattoon, sängyn viereen, jotta kaksikko pystyy sitten sieläkin keinuttelemaan ja nukkumaan, jos tulevat kehdossa hyvin viihtymään. Kehto ei kokonsa puolesta ole mikään iso, mutta ainakin muutaman kuukauden mahtuvat nyytit siinä vierekkäin kellimään. Vuorotellen sitten aina sinne asti, kun oppivat nousemaan istumaan tai könyämään reunaa vasten.

Kun googlettelin ja etsin mieleistä riippuvaa kehtoa, oli helppo valita Tanskalaista designiä oleva kehto kauniin ulkomuodon ja hyvien käyttökokemusten perusteella. Tähän olisi ollut myös myytävänä puista kolmijalkaa, mutta sellaista en halunnut suuren tilavaatimuksen vuoksi ottaa ja kun se reikkuu katosta suoraan, ei samanlaista kompurointi vaaraa ole välittömässä läheisyydessä. Meidän makkariin suurehkon kolmijalan asentaminen olisi ollut jo lähes mielenkiintoista.

leander2.jpg

Kattokoukku hoitaa saman homman huomattavasti näppäremmin ja huokeammalla hinnalla ja se on helppo liikuttaa paikasta toiseen. Tätä on tituleerattu myös tärkeimmäksi vauvojenhoito välineeksi, mutta sen oma kokemus ja aika näyttää, ollaanko samaa mieltä vai ei. Kieltämättä hyvältä kuulostaa. Kehto on suunniteltu myös niin, että pienellä heilautuksella se liikkuu kauan ja pitää kyytiläiset tyytyväisenä. Hihnoilla pystyy säätämään helposti korkeutta ja kehdon saakin näppärästi kaltevaksi, jos nuha meinaa pikkuisia vaivata. Itse kehdon ostin Torista käytettynä yhden vauvan jäljiltä, joten se paljon uudelle häpeile.

leander1.jpg

Pikkuneidin mielestä kehto tyhjänä oli ihan typerä idea. Jotain sopivaa sinne piti keksiä. Vauvoille hankitun uninorsun kelpuutimme sinne molemmat. Lisäksi lämmin vauvojen fleecepeitto sopi hyvin kyytiin odottelemaan tositoimiin pääsemistä. Uninorsuja meillä on vaan yksi, mutta saapa nähdä onko sille käyttöä vai jääkö ennemminkin koristeeksi. Voipi olla että vauvat käyttävät mieluummin toisiaan unikavereina.

0000000000000000000000000000000000000000

leander3.jpg

Ja pitihän sitä maltillista vauhdin antoa tottakai jo harjoitella. :) Voi rakkaus. Poikia ei kehto muuten kiinnostanut, paitsi virnistellen kysyivät saisivatko antaa sillä toisilleen vauhtia. No eipä saanut. Ulkona on hämäkkikiikku sellaisia vauhteja varten.

leander.jpg

Eilisillan tuntemuksista hieman säikähteneenä mietin, mitkä olis nyt oikeasti ne tärkeimmät tekemiset vielä ennen lähtöä. Eilen illalla oli metsäaitauksesta vasikka seissyt rantaan johtavalla tiellä, joten aitaa pitäisi korjata ja tarkistaa virtojen kulku joka laumalta. Karkailevat vasikat olisi aika painajainen, jos itse ei olla kotona eikä suinkaan kivaa ole vaikka oltaisiinkin. Yksi kun lähtee, menee toiset kohta perässä. Tosin joskus käy niinkin, että joku isompi tönäisee pienemmän lankojen läpi, eikä sitten vasikka uskalla mennä paimenpojan iskun pelossa takaisin...

Myös lomittajaa varten pitäisi ajaa muutama paalikuorma kotiin valmiiksi, jotta riittää sitten lehmillekin evästä meidän poissaollessa. Tällä hetkellä syötettäviä paaleja kotona on vain muutamia, joten niillä ei selvitä yhtä päivää pidemmälle. Isäntä itse ajaa pellosta tuoretta nurmea koko kesän eläimille, mutta sitä ei lomittajalta vaadita. Kuka meillä sitten lomittaa? Sekin tieto vielä auki. Tänään kunnasta päin pitäisi näitä asioita suunnittelevan henkilön ottaa yhteyttä ja saataisiin tämäkin aika oleellisen tärkeä asia sovittua. Kuitenkin sairaalan ja kodin välillä matkaa on reilu 100 kilometriä, joten joku muu saa hoitaa eläimiä meidän poissa ollessa. Isännällä paalausurakka jatkuu, vaikka muutamalta hehtaarilta heinät saivatkin vettä niskaansa urakalla. Saa nähdä lähdenkö itse mukaan käärimään, vai jatkanko kotona puuhastelua. Meillä onkin koitunut jo kahden keskiseksi vitsiksi, että niin kauan paalataan ja kääritään, kunnes traktori ruikkaa öljyt pihalle tai multa menee vedet. :)

Päätettiin myös tänään testata vauvojen turvaistuimia autoon ja asentaa niiden telakat paikoilleen. Autonkin lupasi mies pestä ja imuroida. Laskujakin kertynyt taas mojova pino maksettavaksi, ja ne on mun hoidettavia. Toinen puolisko on varmaan käynyt viimeksi verkkopankissa lähes 10 vuotta sitten. Ikkunat pesisin myös mielellään loppuun, sillä sen haluan tehdä itse ja vauvojen synnyttyä sellaiseen tuskin on aikaa tai energiaa. Ja onhan ne syksyverhotkin saatava paikoilleen puhtaisiin ikkunoihin tai näkymät muuten on hieman liian karut. Siivottavaa ja pyykättävää riittäisi kokonaiselle komppanialle, mutta jos vaikka pikkuhiljaa paikka kerrallaan... Elikkä ei meiltä tekeminen kesken lopu ja pelkoa pitkästymisestä on turha potea niin kauan kun vaan saan kotona olla.

Ystäviäkin olisi vielä ihana nähdä ja suunnittelemani tyttöjenillan saattaa käydä köpelösti, jos lähtö tulee jo lähipäivinä. Yhtään iltaa viimeisinä viikonloppuina ei ole ollut mahdollista sellaista järjestää, sillä aina on ollut liikaa hommaa viritteillä tai joku on ollut kipeänä. Vaikka siitäkin edelleen vahvasti haaveilenkin. Olisi ihana kutsua muutama tärkeä ihminen jutustelemaan, paljuilemaan ja syömään. Nyt olisi niin otollinen hetki jo pimeydenkin puolesta viritellä terassi täyteen kynttilöitä luomaan tunnelmaa. Se on kyllä nyt juurikin se, mitä kaipaan. Rentoutumista ja juttuseuraa. Aika näyttää mitä vaikka ensi viikonloppu tuo tullessaan.

leander5.jpg

Neiti oli lähdössä aamulla hoitopaikkaan ja kerhoon ja tuli seisomaan eteeni sanoen: "Olisin jo ihan valmis, joten voisitko äiti tänään tehdä ne vauvat? Nyt on muuten jo syksykin."  Päälle vielä viekas hymy. Vastasin hänelle: "että laita nyt sinä vaan panta reppuun ja pipo päähän."  Nenäpusut vaihdettiin ja pikkuihminen juoksi poikien perässä letti hulmuten taksiin.

Jäin sohvalle ihmettelemään, että juurihan hänkin syntyi ja nyt jouluna tulee täyteen neljä vuotta. Käsittämätöntä ajanjuoksua tämä elämä. Vaikka kaikkea ei voi (onneksi) ennalta suunnitella, täytyy olla tähän hetkeen tyytyväinen ja ottaa vastaan avoimin mielin se mitä elämä tuo tullessaan. Ja joskus toki vaikeuksien kautta voittoonkin! Myös se, kuinka vaikeita ja hankalia tilanteita elämään on tähän ikään mennessä sattunut ja mahtunut ja niistäkin on selvitty, vahvistaa luottamusta tulevaan ja siihen että elämä kantaa. Ja rakkaus voittaa. Aina. <3

Syksyisen raikasta alkanutta viikkoa!