Marssin eilen matkahuoltoon sillä ajatuksella, että noutoilmoituksessa ilmoitettu lähes parinkymmenen kilon paketti sisältäisi Saksasta tilattuja niittokoneen osia.  Paketti ei yhtään vastannut muodoltaan sellaista mitä kuvittelin, vaikka virkailija vakuutti että sielä ne olivat, mutta hyvin pakattuna ja pehmustettuna. Vaistoni oli oikeassa sillä paketti sisälsi jotain ihan muuta.

En oikein tiedä, mitä kaikkea tunteita päässäni risteili kun olohuoneen lattialle kannettiin suurehko, ruskeaan paperiin kääritty paketti, jonka lähettäjä tiedoissa luki Modifur. Tajusin heti että tätä lähetystä oli odotettu jo kauan. Siinä se nyt vihdoin oli,  rakkaan ja paljon muistoja herättävän Iglu-sonnimme talja. Itse sonnihan lähti vihreämmille niityille jo viime vuoden marraskuussa. Silloin päätettiin kunnioittaa sen upeaa olemusta ottamalla siitä muistoksi talja palautuksena teurastamolta. Tai no ei se talja meille siinä vaiheessa kotiin tullut vaan jäi teurastamolle suolaukseen ja sieltä kulkeutui turkismuokkaamo Modifuriin.

Lähes 10 kuukautta siis oli tekeytymässä kokien kymmeniä eri käsittelyvaiheita ja nyt se olisi valmis matto olohuoneen pönttöuunin eteen, yksi pitkäaikaisista sisustushaaveistani.

Meillä oli jo kesäkuussa tiedossa, että vuodan suolaus ei ollut mennyt ihan nappiin teurastamolla. Sama kohtalo koski lähes poikkeuksetta aina isoja taljoja. Haluttiin kuitenkin jatkaa prosessi loppuun ja saada rakkaimman sonnimme vuota lattiaa koristamaan.

Päätin illalla että vuotaa ei pureta vielä paketista, sillä sen näkeminen saattaisi nostaa liikaakin tunteita pintaan. Toisin kuitenkin kävi. Aamu aloitettiin lasten kouluun lähdettyä lattioiden pesulla ja jännittynein fiiliksin availin kääröjä vuodan päältä. Siinä se vihdoin oli, häntineen kaikkineen.

Tuli mieleen kuinka monta sataa kertaa olen tuosta hännän päältä sonnia rapsutellut ja se aina meni mielihyvästä polvilleen tai nosti turpansa kohti taivasta, rapsuttelun lopuksi se nuoli naamani karhealla kielellä läpimäräksi. Nyt sen valtavan kokoinen, mutta laikukas vuota oli edessäni lattialla enkä siis pillahtanutkaan itkuun.

Kun kesäkuussa meille lähetettiin vuoasta kuva, siinä ei ehkä näkynyt ihan noin paljon karvattomia länttejä, mutta prosessi olikin silloin vielä kesken. Kysyin silloin asiantuntijalta, mitä niille olisi tehtävissä ja vastauksena oli värjätä ne mustaksi nahan värjäysaineella. Näin me luultavasti tullaan asian kanssa toimimaan, vaikka nytkin tykkään taljasta jo ihan hirmuisesti. Kooltaan se on kyllä aivan valtava, mutta niinhän tietysti oli kantajansakin.

Nyt vuota siis löysi paikkansa pönttöuunin edustalta. Samalla sain ajatuksen muuttaa sisustusta nyt syksyisempään suuntaan ja kaivella lähi päivinä Marimekon syksyiset Kukkuluuruu verhot, tyynyt ja muut härpäkkeet esille.

En voi kieltää etteikö olisi hieman herkkää tehnyt kaivella koneen muistista muutamaa kuvaa sonnista. Lapset tykkäsi sen navetalla ollessa kiipeillä sen selässä ja laskea liukumäkeä alas. Minä rakastin vaan viettää sen kanssa aikaa ja halata sen valtavaa runkoa. Tuskin koskaan meille tulee yhtä rakasta ja leppoista siitos-sonnia enään ja voin vakuuttaa että näihin ehtii monen vuoden yhteisellä taipaleella kiintymään.

Muutama ihminen onkin jo aiemmin kysellyt, onko meiltä mahdollista ostaa taljoja. Periaatteessa kyllä, mutta hommaan tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Yhtään eläintä ei laiteta poistoon vuoan takia ennen aikaa, jolloin se muutenkin olisi lähdössä teurastamoon ja prosessi on sitten paljon aikaa vievä. Ja suinkaan ilmaista tämä lysti ei ole, sillä maksetaan vuoasta jo teurastamolle painokilojen mukaan, vaikka sen sinne jättämisestä ei meille kyllä senttiäkään heru. Myös nahkan jalostaminen valmiiksi matoksi maksaa useampia satasia, kun taas vaikka Ikeasta saa seepralehmän taljoja sadallaviidelläkympillä. Lisäksi tulee rahtikulut teurastamolta muokkaamoon ja muokkaamosta kotiin. Kuitenkin tiedän, että tämä ei jää meidän ainoaksi vuoaksi, vaan näitä tulee aikanaan sopivalla hetkellä ja sopivan yksilön lähtiessä lisää.

Oli pakko muuttaa otsikkoon tuo "lihamatto", sillä sillä nimellä neiti 3 vee taljaa kutsui hoidosta kotiutuessaan. Liptonin lihamatto! :)

Minkälaisia ajatuksia vuota sinussa noin yleensä ottaen herättää? Ottaisitko vai jättäisitkö ottamatta? Tai omistatko jo taljan?